5 juttua viikonloppuun: Saruman ja Suomen talvisota

Viisi juttua viikonloppuun on Kioskin toimituksen suosittelemia juttuja luettavaksi vapaapäiville. Lista julkaistaan perjantaisin.

1.  RIP Saruman

 

We recap the greatest moments of Sir Christopher Lee's glittering acting career.

Posted by The Telegraph on 11. kesäkuuta 2015

Harvoja voi oikeasti kutsua legendaksi, mutta näyttelijä Christopher Lee oli sellainen. 93-vuotiaana kuollut Lee ehti olla monessa mukana. Lee kuoli jo viime sunnuntaina, mutta julkisuuteen asiasta kerrottiin torstaina.

Christopher Lee. Kuva on vuodelta 2013. Kuva: EPA/Urs Flueeler​
Christopher Lee. Kuva on vuodelta 2013. Kuva: EPA/Urs Flueeler​

Luettavaa vapaapäiville:

Christopher Leen tavannut elokuvapomo: Hänellä oli erityinen suhde Suomeen (Yle Uutiset)

Christopher Lee osallistui vapaaehtoisena Suomen talvisotaan (Savon Sanomat)

Näistä näyttelijälegenda muistetaan – neljä upeaa asiaa Christopher Leestä (Nyt.fi)

Telegraphin hetki hetkeltä -seuranta kuolinuutisen jälkeen

2. Hallitus ja naiset

Juha Sipilä keskustan vaalivalvojaisissa vaali-iltana 19.4. Kuva: Tuomo Björksten.​
Juha Sipilä keskustan vaalivalvojaisissa vaali-iltana 19.4. Kuva: Tuomo Björksten.​

85 professoria ja tutkimusjohtajaa arvostelee rajusti hallitusta yhteisessä lausumassaan. Sen mukaan säästöt lankeavat naisten maksettavaksi. Lausuma herätti reaktioita puolesta ja vastaan.

Helsingin Sanomien juttu aiheesta

Sipilä tasa-arvo-selvitystä perääville professoreille: Ensin tehdään uudistus, sitten arvioidaan vaikutukset (Helsingin Sanomat)

3. Hallitus ja opiskelijat

Suomen ylioppilaskuntien liitto ei varsinaisesti ole innoissaan hallitusohjelman kohdasta, joka voi pompsauttaa opintolainan määrää huomattavasti. Juttumme aiheesta.

4. Opiskelijabileiden lieveilmiöt

Tutkimme opiskelijabileiden pimeää puolta: Öistä hyväksikäyttöä, huumausepäilyjä, uhrien syyttämistä ja raiskausuhkauksia. Juttumme aiheesta. Lisäksi kerroimme tällä viikolla opiskelijajärjestön lauluista, joissa vitsaillaan seksuaalisella hyväksikäytöllä.

​

5. #söpöyshaaste!

Miksi ihminen lässyttää, kun näkee söpön pennun? Selvitimme!

Mukana myös #söpöyshaaste: Kuvaa ja lähetä meille video sinun mielestäsi maailman söpöimmästä otuksesta! Kioski koostaa Suomen söpöimmät lähetykseensä. Laita videosi (myös esimerkiksi Youtube-linkki riittää) tulemaan osoitteeseen tuulia.thynell@yle.fi.

Ja tässä. Tässä on maailman söpöin Hugo: