Kolumni: Päivitys, joka sai miehet pukeutumaan mekkoihin

​

Kioskin juttu nelivuotiaan Lennin äidin koskettavasta Facebook-päivityksestä herätti viime viikolla paljon huomiota. Äiti kertoi muiden vanhempien nimittelevän vaaleanpunaisesta väristä ja kimalluksesta pitävää nelivuotiasta Lenniä urheiluharrastusten parissa.

Uutinen levisi kulovalkean tavoin medioissa ja somessa. Sitä kommentoivat niin urheilutoimijat, kuin perheterapeutitkin.

Mediatalojen lisäksi myös yksittäiset ihmiset heräsivät. Lennin äidin päivitystä on tähän mennessä jaettu Facebookissa yli 16 000 kertaa. Se on tavoittanut enemmän lukijoita, kuin moni uutinen tavoittaa. 

Eikä juna pysähtynyt siihen, että jaettiin tai tykkäiltiin. Ihmiset myös toimivat. 

Twitterissä käynnistyi mekkohaaste, jossa tavalliset miehet jakoivat kuvia itsestään mekoissa tukeakseen Lenniä ja kertoakseen, että mies voi pukeutua juuri niin kuin haluaa.

Haasteeseen osallistuttiin sukupuoleen katsomatta.

Ilmiö poiki myös Minäkin olen Lenni-päivän. Kaupunkiaktivisti, Helsingin ruokakulttuuristrategian projektipäällikkö Timo Santalan perustamassa Facebook-tapahtumassa on tällä hetkellä yli 11 000 osallistujaa. He aikovat tänään maanantaina pukeutua vaaleanpunaiseen, kimallukseen tai mekkoon antaakseen Lennin kaltaisille pojille mahdollisuuden olla juuri sellaisia kuin he ovat.
Jopa virastot ovat innostuneet pukeutumistempauksesta.

Lennin tapaus onkin erinomainen esimerkki siitä, kuinka sosiaalinen media tarjoaa meille jokaiselle mahdollisuuden muuttaa maailmaa. Sen voi tehdä kuka tahansa, koska tahansa, yhdellä päivityksellä.

 
​

 KATSO KIOSKI

Tänään Kioskissa pinkkiin pukeutuu Jari Hanska, tiaran päähänsä asettaa Lotta Backlund ja rooliasuista kieltäytyy Kasper Strömman. 

Maanantain suorassa lähetyksessä väitellään Rakel Liekin johdolla uutisista sekä some-ilmiöistä Yle Areena ja TV2 klo 19.30.