Näyttelykoirien sairaat piirteet joutuvat entistä tarkempaan syyniin

Englanninbulldoggia vaivaa suuongelmat. Kuva: Eeva Hämäläinen / Yle​
Englanninbulldoggia vaivaa suuongelmat. Kuva: Eeva Hämäläinen / Yle​

Rotukoiran omistajien kannattaa jatkossa varautua siihen, että erityisesti koiranäyttelytuomarit kiinnittävät entistä tarkemmin huomiota tiettyjen rotujen ulkoisiin ominaisuuksiin. 

Kennelliitto on julkaissut rotukohtaiset ohjeet, joiden tarkoituksena on kiinnittää entistä tarkemmin huomiota koirien liioiteltuihin piirteisiin. Kennelliiton mukaan rotumääritelmistä tehdyt tulkinnat voivat johdattaa tuomareita ja kasvattajia suosimaan äärimmäistä tyyppiä edustavia koiria. 

Helsingin Sanomien jutusta käy ilmi Suomen sairaimmat koirarodut. Näiden viiden rodun lisäksi Kennelliiton listalta löytyy 34 muutakin koirarotua, joiden piirteitä ulkomuototuomareiden pitää tarkastella erityisen huolellisesti.

Mopsi

Maukka-mopsi ja vuotava silmä. Kuva: Riikka Kurki​
Maukka-mopsi ja vuotava silmä. Kuva: Riikka Kurki​

Tavoitteena on, että koiralla olisi terve hengitys, terve iho ja silmät, oikein muodostunut rintakehä ja oikea koko ja paino. 

Erityisiä tarkastelun kohteita ovat mm. ylipainosta, ahtaista sieraimista, ahtaista hengitysteistä ja nielusta ja lyhyestä, avoimesta rintakehästä johtuvat hengitysongelmat sekä ulkonevista silmistä johtuvat silmävammat. 

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Terhakkaan oloinen valkoinen ylämaanterrieri. Kuva: Hanne Kinnunen / Yle​
Terhakkaan oloinen valkoinen ylämaanterrieri. Kuva: Hanne Kinnunen / Yle​

Tavoitteena terve iho. Erityistä huomiota kiinnitettävä mm. liiallisiin ihopoimuihin. 

Shar pei 

Kuva: Yle.​
Kuva: Yle.​

Näyttelytilanteissa suosittava koiria, joilla on rotumääritelmän mukainen määrä tervettä nahkaa, oikeanlainen alahuuli ja kirkkaat, terveet silmät ja korvat. 

Tarkastelun kohteena erityisesti ovat mm. koiran iho, jos se on hyvin runsas ja poimuinen. Pahimmillaan se voi aiheuttaa silmä-, korva- tai iho-ongelmia. 

Ranskanbulldoggi

Kuva: Yle​
Kuva: Yle​

Rodun tyypillinen rakenne, lyhyt kallo ja erittäin lyhyt kuono-osa sekä heikosti kehittynyt häntä, aiheuttavat liioiteltuina terveysongelmia. Tavoitteena suositun rodun yksilöillä on terve hengitys, oikeanlainen kuono-osa, silmät, häntä ja liikkeet.

Erilaisia tarkastelunkohteita ranskanbulldoggeissa riittääkin. Ulkonäkötuomareiden on kiinnitettävä huomiota mm. erittäin lyhyestä kuonosta, ahtaista sieraimista, ahtaasta kurkusta ja nielusta johtuviin hengitysongelmiin sekä eläimen voimattomiin ja laahaaviin liikkeisiin, jotka voivat johtua äärimmäisen lyhyestä kaulasta ja selästä sekä riittämättömistä etu- ja takakulmauksista.

Englanninbulldoggi

Englanninbulldoggin erikoiset ominaisuudet - esimerkiksi lyhyt kallo ja runsas nahka - aiheuttavat liioiteltuina terveysongelmia. Tuomareiden tarkkailtavaksi jää mm. mahdolliset hengitysongelmat, hännän ja kuonon rakenne sekä koiran liikkeet. Lajille tyypillinen lyhyt kuono saa aikaan hengitysongelmia, ja löysä nahka aiheuttaa tulehduksia ihopoimujen alle.

Maukka-mopsin tarina

Aikaisemmin kerroimme Maukka-mopsista. Vaikka Maukka on omistajalleen rakas lemmikki, ei koira ole saanut nauttia erityisen terveestä elämästä. Lue Maukan tarina täältä!