Syrjitty teekkari: "Inbox täynnä tarinoita vastaavista kokemuksista"

Teekkari Laura Kulmalan kirjoitus hänen kokemastaan sukupuolisyrjinnästä työnhaussa kirvoitti eilen laajan keskustelun. Myöhemmin Metsä Group pahoitteli, että tapaus sai alkunsa heidän tehtaaltaan. Tänään Kulmala julkaisi viimeisimmät ajatukset tapauksesta Facebook-sivuillaan.

– Hämmennyin ja häkellyin julkisuudesta ja näkyvyydestä, mutta positiivinen palauteryöppy ja jutun jakojen määrä on kuitenkin saanut minut uskomaan, että aiheen oli tärkeää päästä esille, kasvoilla ja omalla nimellä.

Laura Kulmala kommentoi tapausta julkisessa Facebook-päivityksessään torstaina.​
Laura Kulmala kommentoi tapausta julkisessa Facebook-päivityksessään torstaina.​
Hän kertoo saaneensa muilta positiivisia ja negatiivisia kokemuksia.
Ei ole myöskään tullut Metsä Groupilta mitään paikkaa ikään kuin anteeksipyyntönä. Enkä myöskään sellaista halua
– Sain inboxin täyteen tarinoita vastaavista kokemuksista ja jo ne kertovat jonkin olevan vielä pielessä. Parasta on ollut silti huomata, kuinka paljon myös positiivisia kertomuksia naisilla on miesvaltaisilla aloilla toimimisesta.
Kulmala kertoo olevansa tyytyväinen, että hänen kirjoituksensa nosti tasa-arvon pinnalle ja yrityksissä on tarkistettu asenteita. Hänen mielestään Metsä on hoitanut asian käsittelyn hyvin.
Kulmala kertoi Kioskille, ettei enää aio setviä tapausta tai siihen liittyviä asioita.
– Nyt en halua enää kommentoida tätä jälkipyykkiä, hän sanoo lyhyesti.
Hänelle on kuitenkin tullut useita työtarjouksia ja hän on menossa muun muassa Metsä Groupin työhaastatteluun. Kyseessä on paikka, jota Kulmala ei alunperin hakenut ja johon hänen ohjattiin jo ennen kohua.
– He ovat tarjonneet sitä paikkaa mitä tarjosivat jo tästä kohusta tietämättään. Tämä nainen jolle soitin, niin hän välitti yhteystietoni eteenpäin ja sitten näistä toisista hommista tarjottiin paikkaa. Se meni ihan nätisti näin.
– Ei ole myöskään tullut Metsä Groupilta mitään paikkaa ikään kuin anteeksipyyntönä. Enkä myöskään sellaista halua, hän vielä lisää.

Kohun tausta

Laura Kulmala kertoi tiistaina Facebookissa häkeltyneensä, kun soitti suureen suomalaiseen metsäteollisuusyritykseen. Kulmalan mukaan puhelimeen vastannut nainen ei suostunut ottamaan vastaan Kulmalan hakemusta tiettyyn työtehtävään. ”Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu”, kuului vastaus teekkarin mukaan. 
– Halusin nostaa tämän asian esille siksi, koska nyt minulle kävi tällä tavalla, eikä kyseessä ole enää vain arvailuja. Minut hylättiin työnhausta vain sen takia, että olen nainen, hän kertoi eilen Yle Uutisille.
Kulmala sanoi aiemmin kuulleensa tarinoita siitä, että muitakin tekniikan alaa opiskelevia naisia olisi työnhaussa syrjitty sukupuolen perusteella.