Sipilän puhe vältti pahimmat itsestäänselvyydet: Kuusi shottia vartissa juomapelissä!

Kriisitietoisuus! Alijäämä! Yhteinen hiili! Hyvinvointivaltio! 

Let's juodaan!  

Pääministeri Juha Sipilän eilisiltainen the puhe pysäytti toista miljoonaa suomalaista netin, tv:n ja radion äärelle. Useampi media julkaisi katsojien huvitukseksi bingopelin, jonka avulla pääministeri Juha Sipilän puheen seuraaminen nousi uudelle levelille. Bingon ohella YleX antoi vinkit Sipilä-aiheiselle juomapelille. 

Mutta jaettiinko puheen aikana kahvipaketteja ja risteilymatkoja? Kioski luki Sipilän puheen ja tarkasti omat bingokuponkinsa.

Sanatarkasti ei puheessa mainittu juuri yhtään bingoruudukoiden sanoista, mutta otimme leikissä oikeuden laventaa sanoja kokonaisuuksiin, joissa niitä käytettiin alkuperäistä vastaavalla tavalla.   

Kuvakaappaus Iltalehden sivulta.

Isoja palkintoja ei irronnut Iltalehden julkaiseman Sipilä-bingon avulla. Seuraavia sanoja tai niiden johdannaisia kuitenkin kuultiin puheesta. 

Kasvu x 1. Suomen talouskasvu on Euroopan alhaisinta ja talous on supistunut pitkään.
Kilpailukyky x 3. Esim. Suomalainen työ ja tuotanto ovat menettäneet kilpailukykynsä.
Uudistus x 1. Sisäinen devalvaatio olisi myös temppu, ei pysyvä uudistus. 
Kipeä x 3. Esim. Tiedän, että valtion menoleikkaukset kohdistuvat kipeästi moniin ihmisiin.
Kustannus x 2 Esim. --vanhempainvapaan kustannuksia tasataan naisvaltaisten alojen tilanteen helpottamiseksi.
Talous x 4. Esim. Suomen talouskasvu on Euroopan alhaisinta ja talous on supistunut pitkään.

Oikein 6 / 16!

Kuvakaappaus Kansan uutisten nettisivulta.

Kansan Uutiset julkaisi Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto Vivan laatiman sanabingon

Yhteiskuntasopimus x 2 Esim. Huomasin yhteiskuntasopimusneuvotteluiden aikana, että Suomessa työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat ajautuneet liian kauaksi toisistaan.
Veloiksi eläminen x 3 Esim. Suomen valtio on velkaantunut melkein miljoona euroa tunnissa seitsemän vuotta.
Yhteinen hiili x 1. Meidän tulisi nyt löytää keskinäisen syyttelyn sijaan yhteinen uudistamisen henki.
Kreikka x 1. Olimme etunenässä neuvomassa kreikkalaisia. 
Kilpailukyky x 3. Esim. Suomalainen työ ja tuotanto ovat menettäneet kilpailukykynsä.
Isänmaa x 1. Yrityksiltä ja yritysjohtajilta odotamme johtajuutta ja taitavuutta sekä ripauksen lisää isänmaallisuutta.
Suomi kuntoon x 1. ...nyt on viimeisiä hetkiä laittaa Suomi kuntoon
Rakenteellinen kehittäminen x 1. Teemme suuret rakenteelliset uudistukset turvataksemme peruspalvelut.
Menoleikkuri x 1. Tiedän, että valtion menoleikkaukset kohdistuvat kipeästi moniin ihmisiin.

Oikein 9 / 25!

YleX:n juomapelin pelaajat saattoivat olla mukavissa tunnelmissa eilen illalla. 

Ei helppoja ratkaisuja x 2. Esim. Mitä heikommin valtio hoitaa asioitaan, sitä vaikeammaksi ja kipeämmäksi käyvät ratkaisut, joilla tilanne korjataan.
Yhteiskuntasopimus x 2. Esim. Tämä olisi voitu yhteiskuntasopimusneuvotteluissa sopia.
Hallituksella ei ollut muita vaihtoehtoja x 1. Suomella ei ole varaa jäädä odottamaan, josko kolmas yritys onnistuisi. Siksi hallituksen vastuu ja velvollisuus oli ryhtyä päätöksiin itse.
Vastuunkanto x 2. Esim. Haluan kantaa vastuuni ja tehdä suunnan kääntämiseksi tarvittavat päätökset. ​
Vetoan kaikkii suomalaisiin, tai muihin x 1. Vetoan vielä kerran työmarkkinaosapuoliin.
Hyvinvointivaltion pelastaminen x 3. Esim. Emme voi siirtää laskua tämän päivän hyvinvoinnista tuleville sukupolville.

Oikein 6 / 11!

Lopputulos:

Pääministerimme mukaan kansakuntamme on aika pahassa jamassa. Puheenkirjoittaja onnistui kuitenkin yllättämään: pahimpia itsestäänselvyyksiä ei juurikaan kuultu Sipilän puheessa.

Silti harmittaa, kun bingoa ei päässyt huutamaan.