Photoshoppasimme valokuvista miesjohtajat – ja heitähän riitti

Naistenlehti Elle julkaisi viime viikolla videon, jossa maailman johtajia esittävistä kuvista poistettiin kaikki miehet Photoshopilla. Päätimme tästä inspiroituneena kokeilla, toimiiko temppu myös suomalaisittain. Toimihan se.

Aloitetaan Suomen korkeimmasta johdosta.

Ulkoasiainministeri Timo Soinin, pääministeri Juha Sipilän ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin johtamissa yhteiskuntaneuvotteluissa nähtiin kesällä jäätävä enemmistö miehiä. Miehet ovat myös hyvin edustettuina puolueiden johtoportaissa. Suomen kahdeksasta eduskuntapuolueesta vain yhdellä on naispuolinen puheenjohtaja. (Kuvat: Valtioneuvosto)

Suomalaisten työehdoista neuvottelevat järjestöpomot Antti Palola, Lauri Lyly ja Sture Fjäder poseerasivat syyskuussa järjestetyssä työntekijöiden mielenilmauksessa. Työnantajien miesedustajia meidän ei tarvinnut photoshopata, sillä he eivät olleet paikalla. (Kuvat: SAK)

Siirrytään sitten vähän isompiin kuvioihin, jospa tilanne olisi vähän parempi muualla. Miten olisi Pohjoismaat – meidäthän tunnetaan tasa-arvon edelläkävijöinä?

Hyvät naiset ja herrat, saanemme esitellä Pohjoismaiden pääministerit: Juha Sipilä, Sigmundur Gunnlaugsson, Lars Loekke Rasmussen, Erna Solberg ja Stefan Löfven. (Kuvat: EPA)

Ei auta kuin siirtyä Eurooppaan. Siellähän on ainakin Merkel.

Euroopan korkeimmat johtajat osallistuivat rauhanmarssiin Pariisissa Charlie Hebdo -lehteen kohdistuneen terroriteon jälkeen. Ja toden totta, johtajien riveissä seisoi tosiaan Saksan liittokansleri Angela Merkel. (Kuva: EPA)