Kioski tutki opiskelijabileiden pimeää puolta: Öistä hyväksikäyttöä, huumausepäilyjä, uhrien syyttämistä ja raiskausuhkauksia

Kuvitus: Jami Nurminen/Kioski​
Kuvitus: Jami Nurminen/Kioski​

Helsingin yliopisto-opiskelijapiireissä on porukoita, joissa meno vaikuttaa yhtä kylmäävältä kuin synkissä dekkareissa: nettikiusaamista, raiskausuhkauksia, tekaistu deittiprofiili – mutta miksi?

Siksi, että opiskelijabileissä tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä, epäillyistä naisopiskelijoiden huumaamisista ja bileturvallisuuden laiminlyönnistä on puhuttu ääneen.

Jopa tämän artikkelin valmistelu käynnisti huhumyllyn, jossa vaadittiin tietoja siitä, miksi ahdistelusta tehdään juttua ja kuka juttua tekee. Huhujen levittyä eräs Kioskin nimettömänä haastattelema nainen joutui uuden raiskausuhkauksen kohteeksi.

Kaikki alkoi huhtikuun lopussa, kun Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen lehti Kyyhkynen julkaisi turvaepäkohtia ja häirittyjen kokemuksien vähättelyn paljastavan artikkelin Kun viranomaisen pelko uhkaa henkeä ja terveyttä. Jutussa paljastettiin tapauksia, joissa järjestäjät olivat kieltäneet poliisin ja ambulanssin kutsumisen juhliin, vaikka juhlijoiden terveys oli vaarantunut.

Lisäksi Kyyhkysen päätoimittajan Samuli Suonpään haastattelema 25-vuotias nainen kertoi artikkelissa nimettömänä:

Heräsin siihen, kun sen käsi oli mun hameeni alla ja repi multa pikkuhousuja pois. En ensin tajunnut, missä olen, mutta sitten muistin jääneeni osakuntatalolle nukkumaan bileiden jälkeen. Olin humalassa, mutten niin humalassa, ettenkö olisi tiennyt tuon käden olevan väärässä paikassa. Aloin huutaa, ihmiset viereisillä sohvilla heräsivät. Mies otti kätensä pois ja pyysi anteeksi, minä nyyhkytin hysteerisesti. Joku tuli rauhoittelemaan minua. Sanoin, että se yritti raiskata minut. ”Hei, se on vaan Mikko, se on joskus vähän tuollainen. Älä nyt tee tästä mitään isoa ongelmaa, eihän mitään tapahtunut. Siitä tulisi vaan ongelmia osakunnalle.” Menin kotiin, itkin ja yritin unohtaa koko asian. Osakuntatalolle en mennyt enää koskaan.

Reaktio Suonpään esiinnostamiin epäkohtiin oli yllättävä. Sen sijaan, että naisten kokema häirintä olisi yksituumaisesti tuomittu ja turvallisuusasiat luvattu jämptisti hoitaa kuntoon, tapahtui seuraavaa: opiskelijajärjestöjen katto-organisaation Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY:n) hallituksen jäsen nimitteli artikkelin kirjoittajaa Suonpäätä, väitti tämän "urkkineen" tietoja sekä haluavan saada HYY:n huonoon valoon. HYY julkaisi tiedotteen, jossa se piti Kyyhkysen kokoamia tietoja turvalaiminlyönneistä harhaanjohtavina ja syytti Suonpään rikkoneen journalistin ohjeita.

HYY:n hallituksen jäsenten lisäksi jotkut opiskelijat huolestuivat jutun julkaisun jälkeen lähinnä siitä, että tapausten julkistaminen vaarantaisi ylioppilasjärjestöjen maineen ja vaikeuttaisi tapahtumien järjestämistä

Kioskin tietojen mukaan yksi artikkeliin ja sen kirjoittajaan kohdistetun kritiikin taustasyy on se, että joidenkin järjestöjen opiskelijabileissä ylläpidetään laittomia baareja ja myydään pimeästi viinaa – ja siksi poliiseja tai ambulansseja ei bileisiin haluta.

"Naiseen voi käydä käsiksi. Joko heti tai sitten kun hän nukahtaa"

Kioski kysyi helsinkiläisopiskeljoilta lisää tietoja bileiden vaietuista puolista. Kertomukset ovat yhteneviä Kyyhkysen artikkelin kanssa. Eräs nimetön haastateltava kertoo, että juhlissa tyrkytetään viinaa ja raskasta juomista ihannoidaan. Mutta vielä vakavampaa:

Jos mukavalla puhumisella ei pääse lähelle naista tai pussailu ei johda siihen, että nainen antaa pimpsaa, voi naiseen käydä käsiksi. Joko heti tai sitten, kun hän nukahtaa.

– Siellä missä ryypätään, myös naidaan. Joidenkin miesten mielestä näin kuuluu, siis ihan pitää olla: jos mukavalla puhumisella ei pääse lähelle naista tai pussailu ei johda siihen, että nainen antaa pimpsaa, voi naiseen käydä käsiksi. Joko heti tai sitten kun hän nukahtaa.

Bileitä järjestäviä osakuntia ja muita opiskelijajärjestöjä on lukuisia. Eräs Kioskin lähde kertoo, että esimerkiksi varsin suuren Hämäläis-Osakunnan Helsingissä sijaitsevalle Hämäläisten talolle "nukkumaan jääminen on virhe”. Talolla on Kioskin tietojen mukaan tapahtunut aiempina vuosina ainakin kaksi vakavaa seksuaalista häirintätapausta.

Hämäläis-Osakunnan tuoreehkon toiminnanohjaajan Taneli Laineen mukaan talolla nukkuu bileiden jälkeen vain osakunnan jäseniä. Turvallisuudesta huolehtivat opiskelijat itse – ulkopuolista järjestyksenvalvontaa ei ole bileissä sen paremmin kuin niiden jälkeenkään.

– Osakunnan jäsenet tietävät, mitä tekevät, Laine sanoo.

Hän kertoo, ettei ole omalla kaudellaan saanut tietoja seksuaalisesta häirinnästä öisin bileiden jälkeen.

Sen sijaan hän kertoo tällä kevätkaudella Hämäläis-Osakunnan bileistä poistetun kaksi häiritsevästi käyttäytynyttä juhlijaa. Esimerkiksi vappuna poistettiin naisia kourinut ja muita haistatellut mies.

Mahdollisia huumauksia ei ole Laineen mukaan näkynyt – niitäkin opiskelijat pitävät itse silmällä.

AHDISTELUA VÄHÄTELLÄÄN: "Oma vika. Etkö sä muka tiennyt, että se on tehnyt niin muillekin?"

Kioskin saamien tietojen mukaan järjestöjen bileissä ahdistelua kokeneiden kokemuksia on mitätöity. Pahimmillaan uhria syyllistetään.

– Jos nainen kertoo yhteisölle, että häntä on ahdisteltu tai jopa raiskattu, viljellään seuraavia lauseita sekä miesten että naisten suusta: "Ei se tarkottanut, se oli kännissä," "Älä valehtele," "Sä ansaitsit sen, koska olet niin huora/ärsyttävä." "Sä kuvittelet", "Mitäs olit humalassa/sammunut?" "Etkö sä panekaan kaikkia?", "Älä kuvittele/ylireagoi", "Oma vika. Etkö sä muka tiennyt että se on tehnyt niin muillekin?", nimetön haastateltava kertoo.

Hämäläis-Osakunnan toiminnanohjaaja Taneli Laine kertoo, että ainakin hänen järjestönsä juhlissa mahdollista rikoksen uhria tuetaan tekemään rikosilmoitus. Tätä Laine ei puheidensa mukaan ole kaudellaan joutunut tekemään.

Entä alkoholipolitiikka Hämäläis-Osakunnan juhlissa? Myydäänkö niissä alkoholia? Riippuu vähän kuka kysyy, Laine sanoo.

– Me ei virallisesti tietenkään myydä kenellekään mitään muuta kuin laulukirjoja ja pinssejä, Laine sanoo.

AHDISTELU JATKUU: "SANO SILLE HUORALLE ETTÄ PITÄÄ LASISTAAN HUOLTA"

Opiskelijalehti Kyyhkysen huhtikuisesta jutusta alkanut huhu- ja ahdistelumylly on saanut entistä kovempia kierroksia. Kohteeksi ovat joutuneet artikkelin kirjoittaja Samuli Suonpää sekä hänelle läheinen nainen, jonka epäillään artikkelissa puhuneen nimettömänä tyrmätyksi tulemisesta.

Kioskin tietojen mukaan uhkailtu parikymppinen nainen, jota kutsumme nyt Lauraksi, ei ole yksi Kyyhkysen jutun nimettöminä esiintyneistä lähteistä.

Verkkojuttua kommentoitiin heti sen julkaisun jälkeen uhkaavaan sävyyn ja haastateltuja yritettiin tunnistaa. Viestien sanoma oli selvä: naisten hyväksikäytöstä, epäillystä tyrmäystippatapauksista ja turvallisuusasioiden laiminlyönneistä puhuneet olivat porukanpettureita ja puhuneet "sisäisistä asioista" ulkopuolisille – eikä niin saisi tehdä

Lauraa uhkailtiin nettijutun julkisessa kommenttiketjussa esimerkiksi seuraavasti:

Ja sano sille huoralle että jos se tulee takaisin sen kannattaa pitää lasistaan huolta jos se vielä kehtaa tulla osakunnalle. Se herää vielä Möykästä naama sotkussa ja paikat kipeinä. Ehkä se ei sitten enää ole noin takakireä ja muistaa vähän kunnioittaa muita. Se olisi pitänyt hoidella jo kaksi viikkoa sitten.

Ajankohta viittaa erään opiskelijajärjestön kaksi viikkoa aiemmin järjestettyihin vuosijuhliin, joissa Laura oli ollut. Uhkauksesta tehtiin rikosilmoitus, mistä kerrottiin opiskelijalehdessä.

RAISKAUSVIESTEJÄ ANONYYMEISTA SÄHKÖPOSTIOSOITTEISTA

Laura on edelleen jatkuvan uhkailun kohteena. Edes Kyyhkysen julkaisema tieto rikosilmoituksesta ei saanut häirintää loppumaan, päinvastoin. Laura alkoi saada viestejä tuntemattomista sähköpostiosoitteista. Kioskin haltuunsa saamissa viesteissä on väkivaltainen sävy ja niissä puhutaan raiskaamisesta.

– Uhkauksen tekijä on tehnyt selväksi, että tietää missä asun ja voi kyttäillä mitä teen, sanoo Laura.

Kirjoittajien mukaan Lauraa tulisi ”rankaista”, jotta hän ei enää olisi niin ”tiukkapipo”. Myös näistä viesteistä on tehty rikosilmoitus.

– Koska uhkaukset tulevat sähköpostilla, niin joka kerta, kun saa sähköpostia niin aina säpsähtää. On oppinut siihen, että nyt sen täytyy olla ikävää, kun se on sähköpostia, Laura kertoo.

Nimettömiä viestejä tulvii myös Suonpäälle. Niissä on kuvia netin pornosivuilta, huorittelua ja jopa lapsipornoa. Viesteissä viitataan artikkeliin ja vaaditaan poistamaan lehden sivuilla julkaistu raiskausuhkaus.

Muutamia viikkoja sitten kuukausia kestänyt ahdistelu sai uuden, entistä oksettavamman piirteen. Lauran kuvalla tehtiin valetreffi-ilmoitus nettiin. Ilmoitus antoi ymmärtää, että Laura toivoisi tulevansa väkivaltaisesti raiskatuksi. 

Ilmoitukseen tulleet vastaukset ohjattiin anonyymista sähköpostiosoitteesta Suonpään sähköpostiin.

Uhkauksen tekijä on tehnyt selväksi, että tietää missä asun ja voi kyttäillä mitä teen. – Laura

Suonpää kertoo joutuneensa vastaamaan sähköposteihin, ettei ilmoitus ole aito. Osa ilmoitukseen vastanneista miehistä on kertonut käyneensä kymmenien viestien mittaisia keskusteluja Lauraksi luulemansa henkilön kanssa.

Viestit ovat tähdänneet todellisen kohtaamisen rakentamiseen, esimerkiksi raiskaukseen rappukäytävässä. Niissä on annettu miehille Laurasta tietoja, jotka paljastavat hänen asuinpaikkansa. 

Myös valetreffi-ilmoituksesta on tehty rikosilmoitus.

Nettipoliisi Marko "Fobba" Forss perehtyi Kioskin haltuunsa saamaan valeilmoitukseen. Fobban mukaan seksuaalista sisältöä sisältävä valeilmoitus voi täyttää kunnianloukkauksen tai roisin tekstin vuoksi myös törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Mahdollista rikosta arvioidessa poliisi huomioi myös sen, minkä verran häiriötä uhrille on aiheutunut.

Lisäksi kyseessä saattaa olla välillinen viestintärauhan rikkominen, jos uhrille on haluttu kohdistaa sähköpostiviestejä häirintätarkoituksessa. Identiteettivarkaus puolestaan tulee rangaistavaksi vasta ensi syyskuussa, muussa tapauksessa kyse olisi voinut olla myös siitä.

Verkon raiskaus- ja huumausuhkaus puolestaan saattaa täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkit, Forss sanoo.

– Neuvoni tälle uhrille on, että samalla kun hän kertoo poliisille uhkauksista ja valeprofiilista, kertoo myös muista bileissä tapahtuneista asioista. Poliisi sitten yrittää selvittää asiat, Forss sanoo.

NAISOPISKELIJA OTTI HUIKAN VETTÄ: FILMI POIKKI

Entä bileiden epäillyt tyrmäystippatapaukset? Loppuivatko oudot naisten sammumiset ja sekavuuskohtaukset? Valitettavasti eivät.

Viime viikolla järjestettyjen opiskelijabileiden jälkeen parikymppinen nainen, jota kutsumme nyt Mariksi, kertoi sosiaalisessa mediassa tulleensa huumatuksi. Myös Marin tapauksen kohdalla käynnistyi huhumylly, jossa hänen kokemuksensa pyrittiin kyseenalaistamaan.

Mari muistelee iltaa. Hän oli istunut puolitutussa opiskelijaseurassa ja ollut humalassa. Hän kuitenkin laski alkoholiannoksensa, sillä halusi osallistua myös jatkoille.

Juhlien päättyessä Mari ei ollut poikkeuksellisen humalassa, mutta joi silti varalta vesipullostaan, joka oli lojunut istumapaikalla vartiotta jonkun aikaa. Tämän jälkeen hän muistaa vain kaksi hetkeä ennen heräämistään.

– Olen puistossa ja aurinko paistaa silmiini. On hyvin kirkasta. Varjo puhuu minulle naisen äänellä, että minun pitää soittaa miehelleni. Sen jälkeen olen vuoristosolassa vaeltamassa. Eksyn pensaikkoon, lehdet ja oksat silittävät ihoani, on kirkasta ja vihreää. Kiipeän kallion seinämää... Viideltä aamulla heräsin kotini saunan ylimmältä lauteelta, Mari kertoo Kioskille.

Myrkytystietokeskuksen lääkärin Mikko Parryn mukaan Marin tapaus kuulostaa melko tyypilliseltä: yleisesti tyrmäystippatapauksia esiintyy alkoholin käytön yhteydessä.

– On ollut tilanne, jossa on nautittu alkoholia. Joku on voinut päästä pudottamaan juomaan tyrmäystippaa tai huumetta, sanoo Parry.

Ongelmallista on huumaamisen osoittaminen todeksi, koska aineet ovat lyhytvaikutteisia ja voivat poistua elimistöstä jättämättä jälkiä. Marin oireet sopivat Parryn mukaan tiettyihin huumausaineisiin, mutta myös alkoholimyrkytykseen. Jälkikäteen tapausta on lähes mahdotonta selvittää.

– Siinä vaiheessa kun potilaalla ei jalat kanna, hänet pitäisi saada oikeuskemialliseen näytteenottoon, mikäli oireiden ja nautitun alkoholimäärän välillä on selvä ristiriita, Parry kertoo. 

Siten Marin kaveriporukka ei ymmärtänyt toimia. Seurue kertoo, että noin yhdeltätoista Mari yllättäen "tipahti täysin", kaatui, oksensi, eikä päässyt ylös. Seurue kuvitteli Marin olevan todella humalassa ja pyysi tämän miestä hakemaan hänet kotiin.

Marin mies kertoo, että hänen mielestään Mari ei vaikuttanut humalaiselta vaan huumatulta. Miehen mukaan Mari oli poikkeuksellisen sekava, liitti puheessa toisiinsa liittymättömiä sanoja yhteen ja puhui nopeasti. Kotona Mari muuttui veltoksi, puhe- ja liikuntakyvyttömäksi.

Vielä seuraavana päivänäkin Marin sydän hakkasi sykemittarilla mitattuna yli sataa, hän näki väriläiskiä ja kompasteli.

HYY: "EMME OLE TIETOISIA"

Näyttää siltä, ettei Helsingin opiskelijajuhlien turvallisuudesta ole kunnolla huolehdittu. Kuka turvallisuudesta oikein vastaa – vai vastaako siitä kukaan?

Kysytäänpä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalta (HYY:ltä), noin 250 eri opiskelijajärjestön, myös osakuntien kattojärjestöltä. Verkkosivuillaan HYY ilmoittaa huolehtivansa opiskelijoiden edunvalvonnasta ja järjestötoiminnasta. 

HYY:n järjestöasiantuntija Emi Maeda sanoo Kioskille, ettei ole tietoinen toukokuun lopun epäillystä naisen huumaamisesta. Se tapahtui HYY:n piiriin kuuluvien toimijoiden järjestämässä opiskelijatapahtumassa.

Maeda painottaa, ettei HYY ollut tapahtuman järjestäjä ja kehottaa kysymään turva-asioista tapahtuman järjestäjältä. Hänen mukaansa HYY vain auttoi tapahtuman mainonnassa ja lainasi järjestyksenvalvojaliivejä.

Selvä. Helsingin yliopisto-opiskelijoiden kattojärjestönä, mikä on kantanne naisen epäilyyn huumaamiseen?

– Olemme pahoillamme, jos jollekin on sattunut tilaisuudessa jotain. Suhtaudumme vakavuudella epäilyihin ja kehotamme henkilöä menemään lääkäriin sekä ilmoittamaan asiasta järjestäjille. Autamme ilmoittamisessa ja mahdollisissa jatkotoimenpiteissä, Maeda sanoo.

Entä opiskelijajuhlien yleiseen turvallisuuteen?

Haasteena Maedan mukaan on, etteivät kaikki turvallisuuslaiminlyönnit ja bileissä tapahtunut häirintä tule HYY:n tietoon. Kaikkia tapahtumajärjestäjiä HYY kehottaa puuttumaan epäasialliseen kohteluun välittömästi ja vakavasti, ja kaikki tapaukset pitäisi hänen mukaansa ilmoittaa poliisille.

Entäs sitten luvaton alkoholin myynti bileissä? Kuinka yleistä se on?

Maeda sanoo, että ei ole tietoinen asiasta.

– HYY tosiaan vuokraa erilaisia tiloja, mutta me ei olla kyttäämässä, mitä tiloissa tapahtuu. Oletan että jonkinlaisia alkoholitarjoiluja on, mutta miten ne on järjestetty – siitä en tiedä mitään.

Huhtikuussa vastineena Kyyhkysen turvaepäkohtia puineeseen artikkeliin HYY julkaisi tiedotteen, jossa se lupasi kouluttaa bileiden järjestäjiä turvallisuudesta huolehtimiseen. Koulutusta järjestöille ei kuitenkaan toistaiseksi ole järjestetty. Maedan mukaan koulutus järjestetään alkusyksystä.

Lauran ja Marin nimet on muutettu heidän turvallisuutensa suojelemiseksi.

Päivitetty klo 13.06: Muutettu joidenkin osakuntien opiskelijabileissä ylläpidetään laittomia baareja ja myydään pimeästi viinaa muotoon joidenkin järjestöjen opiskelijabileissä.