Tulee sieltä Lähi-idästä muutakin kuin pakolaisia

Lähi-idästä on vuosien saatossa tullut monia keksintöjä, jotka ovat niin yleisiä, ettei niitä aina tule edes ajatelleeksi keksintöinä. Mesopotamiassa, eli nykyisessä Irakissa ja Syyriassa, on syntynyt moni vielä tänäänkin hyödynnettävä neronleimaus. Tässä niistä muutama.

Pyörä

Pyörän keksimisestä vain ja ainoastaan Mesopotamiassa ei ole varmuutta, mutta ensimmäiset dokumentit ja piirustukset pyörän käytöstä ovat sieltä. 

Hevoskärryt

Hevoskärryihin pätee sama kuin pyörään. Varhaisimpia dokumentteja kärryjen käytöstä löytyy Mesopotamiasta, mutta varmuudella ei voida tietää, onko niitä keksitty ainoastaan siellä. Mesopotamialaiset saavat usein kuitenkin kunnian monesta keksinnöstä, koska he osasivat dokumentoida aikaansa paremmin kuin muut kulttuurit.

Lasin puhaltaminen

Lasin puhaltaminen pulloiksi ja kulhoiksi keksittiin suurimmalla todennäköisyydellä Syyriassa. Joidenkin tutkijoiden mukaan lasinpuhallus keksittiin Aleppon, Haman ja Palmyran seuduilla – eli juuri niillä alueilla, joilla sota on tällä hetkellä kiivaimmillaan.

Kirjoittaminen

Yli 5 000 vuotta sitten silloiset irakilaiset ja syyrialaiset keksivät oman kirjoitusjärjestelmän. Egyptiläiset käyttivät samoihin aikoihin hieroglyfejä. Mesopotamiassa symbolikieli kehittyi vuosituhansien myötä nuolenpääkirjoitukseksi, jonka avulla suuri osa tieteestä ja kulttuurista pystyttiin tarkasti dokumentoimaan savitauluihin.

Tammi

Kaikkien lautapelien äidin, tammen ensimmäinen löydetty pelilauta on löydetty 3000 e.Kr. Mesopotamiasta.

Astronomia

Kovan kirjoittamisintonsa avulla mesopotamialaiset pystyivät laskemaan taivaankappaleiden liikkumista tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Astronomian avulla pystyttiin jopa ennustamaan tähtien ja planeettojen liikkeitä.

Ajan kertominen 60-järjestelmällä

Myös tapamme jakaa aikaa on peräisin Lähi-idästä. Mesopotamialaiset laskivat nykyisen kymmenjärjestelmän sijaan kuusikymmenjärjestelmällä. Tästä johtuen laskemme aikaa tunneissa, jotka koostuvat 60 minuutista, jotka vuorostaan koostuvat 60 sekunnista. 

Lähteet: Assyriologian tutkija Saana Svärd Helsingin yliopistosta ja Michael Roafin "Cultural Atlas of Mesopotamia & the Ancient Near East".