Kyllä, uudet lait tekisivät Iranin naisista lapsentekokoneita – "miehetkin pelkäävät puhua"

"Manpower"-ajattelu ajaa naiset ahtaalle Iranissa.
"Manpower"-ajattelu ajaa naiset ahtaalle Iranissa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisi raportin siitä, että Iranin parlamentissa suunnitellaan uusia lakeja, joilla voitaisiin heikentää naisten oikeuksia. Näillä laeilla pyrittäisiin laukkauttamaan mm. perhesuunnittelun ohjelmat ja tiukentamaan entisestään naisten mahdollisuuksia sijoittua työelämään.

Naisen on oltava miehen alainen

Suomessa pitkään asuneen Iran-tutkija Alan Salehzadehin mielestä Amnestyn raportin väitteet iranilaisnaisten heikkenevistä oikeuksista pitävät paikkansa. Hänen mukaansa Iranissa naisen asema on jo nyt heikko. Tutkija kertoo, että uusien lakiehdotusten vastustajat leimataan helposti länsimielisiksi tai Israelin kätyreiksi, mistä saatetaan rankaista ankarasti. Koraanin tiukka noudattaminen ja ”manpower-ajattelu” ajavat naiset ahtaalle. Naisen paikka on olla miehen alainen ja hänen kuuluu noudattaa käskyjä, Salehzadeh summaa. 

– Loppujen lopuksi Iranissa halutaan, että nainen pysyy kotona ja muuttuu lapsentekokoneistoksi, hän sanoo. 

​

Hyväksy tilanne tai tiedossa on jotain pahempaa

Iranilainen nainen elää vaikeassa tilanteessa. Salehzadehin mukaan naisten pitää hyväksyä nykytilanne tai muuten tulee jotakin pahempaa. 

– Kun kansa vaatii muutosta, tiukennetaan lakeja, kun tilanne on rauhallinen, asioiden annetaan olla, hän kuvailee iranilaista poliittista tapaa. 

Kukaan ei voi vastustaa muutoksia

Iranilaisilla naisilla ei ole välttämättä mahdollisuutta valittaa oloistaan julkisesti. Salehzadeh uskoo, että kuka tahansa pystyy hyväksymään pakon edessä sen, että joutuu olemaan neljän seinän sisällä. Avointa keskustelua eivät voi käydä edes miehet. 

– Jos minä asuisin Teheranissa ja minulta kysyttäisiin, että hyväksyisinkö tämänkaltaisia lakeja niin sanoisin, että kyllä, Salehzadeh myöntää. 

Naisten tilanne voi muuttua muuallakin

Tutkija näkee, että Turkissa ollaan menossa samankaltaiseen suuntaan. Päästyään vallankahvaan kiinni myös osa demokraattisiksi puolueiksi itseään nimittävistä tahoista saattaa muuttua. Silloin islamia aletaan Salehzadehin mielestä tulkita tiukemmin. 

Hänen mielestään onkin tärkeää, että esimerkiksi kansainväliset yhteisöt sekä nais- ja ihmisoikeusjärjestöt ottavat kantaa Iranissa tapahtuviin muutoksiin.