Hei opiskelija! Väärin valitseminen taisi juuri tulla paljon kalliimmaksi

Käsi pystyyn, jos olet ollut opinnot aloittaessasi satavarma siitä, että tämä on juuri se oikea ala. 

Niinpä.

Tai jos ala onkin oikea, mutta siltä loppuvatkin työt?

Oli miten päin vain, väärin valitseminen on tulossa nykyistä huomattavasti kalliimmaksi.

Eduskunta on hyväksymässä esityksen, jonka mukaan korkeakoulututkinnon tehnyt opiskelija ei voi enää saada opintotukea toiseen samantasoiseen tutkintoon.

Asiaa käsiteltiin tänään eduskunnassa. Hallituksen esitys hyväksyttiin. Toinen käsittely on perjantaina, jolloin asia ratkeaa lopullisesti.

Ilman tukea toisella kierroksella, vaikkei nostaisi ensimmäistäkään?

Opiskelijajärjestöt ovat vastustaneet tiukennusta rajusti. Yksityiskohdista ehkä eniten ihmettelyä on aiheuttanut kohta, jonka mukaan toista korkeakoulututkintoa tekevä opiskelija jäisi ilman opintotukea siinäkin tapauksessa, että hän olisi jättänyt tuen nostamatta ensimmäisen tutkintonsa yhteydessä.

Voi myös kysyä, asettaako opintotuen rajoittaminen vähävaraiset ja varakkaammat eriarvoiseen asemaan.

"Alan vaihdosta taloudellisesti mahdotonta"

Opiskelijajärjestöjen mielestä opintotuen rajaaminen tulee kalliimmaksi kuin säästöt, joita sillä haetaan.

– Laki tekee alan vaihdon useimmissa tapauksissa opiskelijalle taloudellisesti mahdottomaksi, sanoo Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja Joonas Peltonen tiedotteessa.

Twitterissä reagoitiin tämän päivän päätökseen tuoreeltaan äkäisesti.