Harrison Ford selvisi rajusta pakkolaskusta, meemintekijät heti liikkeellä

Kuva: EPA/STUART PALLEY​
Kuva: EPA/STUART PALLEY​

Näyttelijä Harrison Ford, 72, joutui lento-onnettomuuteen Yhdysvalloissa viime yönä Suomen aikaa. Hänen lentämänsä pienkone teki pakkolaskun golkentälle Los Angelesissa.

 

Kuva, jonka Ashlee (@msfili) julkaisi 5. 03ta 2015 klo 18.04 PST

Ensitietojen mukaan loukkaantuminen olisi ollut vakava, mutta Fordin poika kertoi Twitterissä, että hänen isänsä selvisi tilanteesta lievin vammoin. Ford on tunnettu ilmailuaktiivi, ja hänellä on ollut lentolupakirja pitkään.

– Sairaalassa. Isä on kunnossa. Kolhiintunut, mutta kunnossa. Hän on juuri sellainen mies kuin voitte kuvitella. Hän on käsittämättömän sitkeä, Ben Ford tviittasi.
 

Turmakone oli toisen maailmansodan aikainen harjoituskone.

 

Kuva, jonka Matt Fisher (@golfmatt) julkaisi 5. 03ta 2015 klo 18.15 PST

Ford muistetaan parhaiten rooleistaan Star Wars -elokuvasaagan Han Solona sekä seikkailija-arkeologi Indiana Jonesina. Sosiaalinen media täyttyi perjantaiaamuna elokuviin liittyvistä viittauksista, joista aivan kaikkia ei voi pitää kovin tyylikkäänä vetona siihen nähden, että turmassa olisi voinut käydä todella huonosti.

 

I'm glad Harrison Ford is doing good #Harrisonford #starwars #hansolo #indianajones

Kuva, jonka Hugo Avina ◼️◼️ (@juiceboxphoto) julkaisi 5. 03ta 2015 klo 21.28 PST

 

Get well soon #HarrisonFord #HanSolo #StarWars

Kuva, jonka Jennifer Martinez Flores (@jenflowerss) julkaisi 5. 03ta 2015 klo 21.23 PST