22.12.

Yksinäisyys on vaarallista. Tutkimuksissa se linkittyy vakaviin sairauksiin ja jopa kuolemaan.

Siksi jouluviikon Rakelin kuplassa 22.12. Yle TV2 klo 19.30 tutustutaan kolmeen tapaan, jolla pyritään vähentämään yksinäisyyttä.

"Ei ole olemassa sankareita ja reppanoita"

Kotinsa turvapaikanhakijoille avannut kansalaisaktiivi, pappi ja tutkija Marjaana Toiviainen kertoo, kuinka tässä vahvojen ajassa vallankumouksellista on myöntää oma haavoittuvuutensa. Tempauksia esimerkiksi asunnottomille ja jouluna yksinäisille järjestänyt Toiviainen uskoo, että ei ole olemassa autettavia tai auttajia, vaan jokainen tarvitsee kanssaihmisiä.

Pitkä versio haastattelusta vain Kioskin Youtubessa:

Uusia ystäviä Facebook-ryhmästä

Hanna, Ani, Maarit ja Silja kuuluvat Uusia ystäviä-ryhmään.

Ihan tavallinen nainen laittoi Facebookissa Kallio kierrättää -ryhmään viestin, että kaipaa uusia ystäviä. Anne Palomäen päivitys aiheutti lumipallovyöryn, jonka seurauksena perustettiin Uusia ystäviä-ryhmä, jossa on nyt tuhansia ihmisiä ja useita alaryhmiä eri harrastuksille ja paikkakunnille. Rakel seuraa, kun neljä ryhmään liittynyttä naista kohtaa toisensa ja ratkoo suljetun huoneen arvoitusta.

Yhteisöasuminen tuo erilaiset ihmiset saman katon alle

Parikymppinen lähihoitajaopiskelija Nikita Rytkönen asuu Sanervakodissa, joka tarjoaa kodin myös mielenterveyskuntoutujille sekä muistisairaille. Sanervakodissa edullisesti asuvat opiskelijat tarjoavat vastineeksi aikaa muille asukkaille. 

Katso koko ohjelma

Katso koko ohjelma tiistaina 22.12. Yle TV2 klo 19.30 tai myöhäisuusintana klo 01.20 tai tästä: