Yksi olutharrastaja selätti byrokraatit ja perusti maailman pohjoisimman panimon

Norjalainen Robert Johansen halusi perustaa panimon Huippuvuorille. Esteenä haaveen toteutumiselle oli kuitenkin Norjan perustuslaki.
Kuva: Tuomo Björksten/Kioski

Huippuvuoria koskeva alkoholilaki oli laadittu vuonna 1928.

Lain mukaan Huippuvuorilla ei saanut valmistaa mitään alkoholipitoista juomaa. Tämä koski viiniä, olutta ja viinaa, kertoo Kjersti Ellen Norås, jonka Kioski tapasi Visit Svalbardin toimistossa Longyearbyenissä.

Tarkkaa syytä Norås ei säädökselle tiedä, mutta hän epäilee, että rankkaa työtä tehneillä kaivotyöläisillä on jotain tekemistä asian kanssa.

– Ehkäpä haluttiin, etteivät mainarit saa valmistaa juomia kotona. Se olisi nimittäin saattanut vaikuttaa heidän työkykyynsä.

Kuva: Frigg Jørgensen

Mies, joka muutti kaiken

Norjalainen Robert Johansen maistoi aikanaan kotona tehtyä olutta ja ihastui sen laatuun välittömästi.

Johansen on asunut Huippuvuorilla 26 vuotta. Ensin hän työskenteli kaivoksissa ja viimeiset 14 vuotta mies on toiminut pilottina. Laista johtuen hän on pannut olutta Tromssan kodissaan.

Tykkään Huippuvuorista niin paljon, että halusin luoda saarelle jotain omaa. Noin seitsemän vuotta sitten sain ajatuksen panimon perustamisesta, Johansen kertoo.

Lopulta Johansenin toiminnan ansiosta perustuslakia muutettiin. Helppoa se ei kuitenkaan ollut.

– Ymmärsin, ettei minun asiani ollut todellakaan se kaikkein tärkein, mitä Stortingetillä oli pöydällään. Olin kuitenkin päättänyt saavuttaa tavoitteeni.

Johansen soitti päättäjille kerran kuussa, viiden ja puolen vuoden ajan.

Lupa oluen valmistamiseen Huippuvuorilla heltisi heinäkuussa 2014 ja maailman pohjoisin panimo Svalbard Bryggeri juhli avajaisiaan syyskuussa 2015.

Vesi vanhin voitehista

Mutta miksi panimo piti perustaa juuri Huippuvuorille, Robert Johansen?

– Oluen valmistamisessa käytettävät ainesosat ovat universaaleja, niitä saa kaikkialta maailmasta. Mutta vesi on se, mikä tekee erottaa oluet toisistaan. Isot panimot pystyvät vaikuttamaan veden laatuun, mutta pienpanimot panostavat paikalliseen veteen ja me käytämme veden sellaisenaan.

Johansenin mukaan neljä riippumatonta jäätikkötutkijaa vahvistaa, että panimon käyttämä Bogerbreen-jäätiköltä peräisin oleva sulamisvesi on kaksituhatta vuotta vanhaa.

Svalbard Bryggerin valikoimassa on viisi tölkkiolutta: pilsner, IPA, pale ale, stout ja weissbier. Lisäksi panimo lanseeraa sesonkihanaoluita. Panimo tuottaa tänä vuonna 250 000-300 000 litraa olutta, mutta kapasiteetti riittää aina miljoonaan litraan.

Maailman pohjoisinta olutta saa vain Pohjoisnavalta, Huippuvuorilta ja Tromssasta. Toistaiseksi.

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00