Testasimme: Kerääkö Whatsapp keskusteluista tietoa Facebookin mainoksiin?

Facebook muutti tietosuojakäytäntöjään Euroopassa helmikuussa. Uusissa säännöissä yhtiö kertoi nyt saavansa tietoa kaikista sen omistamista tai johtamilta yrityksiltä. Näihin kuuluvat muun muassa Whatsapp ja Instagram.

Kioski päätti testata, voiko Whatsapp-keskustelusta päätyä tietoa Facebookiin.

Testissä keskusteltiin suomeksi uusilla Whatsapp-tileillä asioista, jotka eivät liittyneet keskustelijoiden elämään millään tavalla. Aiheiksi valikoituivat vauvantarvikkeet, kissanruoat, televisiot ja puutarhakalusteet. Aiheita ei googlattu tai käsitelty netissä tai älypuhelimilla Whatsappin ulkopuolella.

Keskustelu Whatsappissa eteni loogisesti.​
Keskustelu Whatsappissa eteni loogisesti.​

Olisin hyvin hämmästynyt, jos Facebook ja Whatsapp eivät vaihtaisi tietoa. Koko Facebookin bisnesmalli perustuu siihen, että voidaan profiloida käyttäjiä mahdollisimman tarkasti. 

Tulokset olivat yllättäviä. Suurin osa mainoksista pysyi samoina kuin ennen testiä, mutta heti samana päivänä toisen testaajan Facebook-fiidiin ilmestyi puutarhapaviljongin mainos. Viikon kuluttua toiselle keskustelijalle tarjottiin vauvanvaippoja.

Voiko kyseessä olla sattuma?

F-Securen tietoturva-asiantuntija Mikael Albrecht uskoo, että ei.

− Olisin hyvin hämmästynyt, jos Facebook ja Whatsapp eivät vaihtaisi tietoa. Koko Facebookin bisnesmalli perustuu siihen, että voidaan profiloida käyttäjiä mahdollisimman tarkasti. Totta kai käytetään kaikki mahdolliset tietolähteet, mitä voidaan käyttää.

Myös Viestintäviraston Kybertuvallisuuskeskuksesta vahvistetaan, että tietojen kerääminen Whatsappista Facebookin mainoksiin on teknisesti mahdollista.

Whatsapp on Facebookin omistuksessa oleva yritys. Facebook pyörii mainosrahoituksella, eikä niin sanottuja ilmaisia lounaita ole
 


− Whatsapp on Facebookin omistuksessa oleva yritys. Facebook pyörii mainosrahoituksella, eikä niin sanottuja ilmaisia lounaita ole. Jostain raha Facebookin ja Whatsappin pyörittämiseen tulee, kertoo Viestintäviraston lakimies Erika Leinonen.

Facebook osti Whatsappin vuonna 2014. Silloin Whatsappin perustaja Jan Koum sanoi, että ”Tietosuojan kunnioittaminen on koodattu dna:hamme, ja me rakensimme Whatsappin sen ympärille, että tietäisimme teistä mahdollisimman vähän.

Facebook kuuntelee, tai sitten ei

Facebookin on aikaisemmin epäilty keräävän tietoa mainoksiin puhelimen mikrofonin kautta. Imagen testissä puhelimen ääressä keskustellut aiheet vaikuttivat mainoksiin.  Yle Uutisten haastattelema asiantuntija piti väitteitä epäuskottavina. 

Vaikka Facebook ei keräisi tietoa vielä mikin kautta, se kerää käyttäjistään monilla muilla tavoilla.

Puutarhapaviljongin mainos ilmestyi Facebookiin nopeasti.​
Puutarhapaviljongin mainos ilmestyi Facebookiin nopeasti.​

Tietoturva-asiantuntija Mikael Albrecht ei näe siinä mielessä kohdistettuja mainoksia suurimpana ongelmana.

− Ongelmana on se, että nämä tiedot kerätään toiseen maahan, johon Suomen tietosuojalainsäädäntö ei päde. Emme voi varmuudella tietää, mihin tietoa käytetään. On esimerkiksi mahdollista myydä tietoa vakuutusyhtiölle. Ne voivat vaikuttaa elämääsi olemalla myymättä vakuutuksia tai nostamalla vakuutuksien hintoja.

Albrech ajattelee, että pidemmän päälle Facebook-käyttäjät alkavat sensuroimaan itseään. Jos tietoa käytetään muihin tarkotuksiin, Facebook-keskustelussa ei välttämättä halua kertoa extreme-harrastuksesta tai ystävän mielenterveysongelmista. Vaikeuksia voi tulla vakuutusten lisäksi esimerkiksi työnhaussa.

Ongelmana on se, että nämä tiedot kerätään toiseen maahan, johon Suomen tietosuojalainsäädäntö ei päde. Emme voi varmuudella tietää, mihin tietoa käytetään.

Myös Suomen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pitää tietojen keräämistä ongelmallisena.

− Ongelmana näissä tilanteissa on ensinnäkin se, että ehtoja muutetaan jälkikäteen, jolloin esimerkiksi kuluttajasta voidaan tehdä paljon mittavampi profiili kuin alkuperäisten ehtojen mukaan olisi ollut luvallista.

Annat enemmän kuin laki sallii

EU-tuomioistuin selvittää, suojelevatko amerikkalaiset IT-yhtiöt riittävästi eurooppalaisten käyttäjien yksityisyyttä. Viime vuonna tuomioistuimeen jätetyn kanteen mukaan Facebook ja muut eurooppalaisten tietoja käsittelevät amerikkalaisyhtiöt eivät suojaa eurooppalaisten käyttäjien yksityisyyttä. 

Tietosuojavaltuutettu Aarnio kertoo, että asiaa tutkimaan on muodostettu työryhmä. Sen tavoitteena on tutkia ehtoja  eurooppalaisen tietosuojadirektiivin ja sen kansallisten sovellusten valossa.

Aarnio pitää yhtenä ongelmana ehtojen monimutkaisuutta.

− Ehdothan ovat niin pitkät ja epäselvät, että ne jo siksi hämärtävät huomattavasti kuluttajan kykyä hahmottaa tilanne, Aarnio sanoo.

Keskusteluissa lueteltiin tavaramerkkejä.​
Keskusteluissa lueteltiin tavaramerkkejä.​

Viestintäviraston lakimies Leinonen muistuttaa, että palveluiden käyttäjillä on iso vastuu. 

−Sopimusehdot kannattaa lukea tarkkaan. Niissä voi antaa suostumuksen johonkin sellaiseen toimintaan, joka ei olisi lain mukaan muuten sallittua. Suostumus on laissa määritetty käsittelyperuste. Esimerkiksi viestinnän sisällön skannaaminen voi tapahtua Facebookissa ja Whatsappissa sopimusehtojen puitteissa.

Sopimusehdot kannattaa lukea tarkkaan. Niissä voi antaa suostumuksen johonkin sellaiseen toimintaan, joka ei olisi lain mukaan muuten sallittua.

Älä puhu salaisuuksia

Tehokkain tapa estää Facebookia keräämästä tietoa on luopua koko palvelusta. Mutta silloin menettää tietenkin myös Facebookin tarjoamat palvelut ja hyödyt.

F-Securen Albrecht ehdottaakin olemaan tarkempi siitä, millaisia tietoja sosiaalisessa mediassa itsestään jakaa.

− Itse koetan käyttää palveluita harkiten. En syötä kovin henkilökohtaista tietoa niihin. Työhön liittyviä asioita ei kannata lähettää Facebookin kautta, jos ne ovat vähänkään arkaluontoisia.

Tärkeissä asioissa asiantuntija luottaa salakirjoitettuun sähköpostiin.