Temptation Island ja kadonnut kallonkutistaja – ”Leikitään vakavilla asioilla”

Kaksi Temptation Island paria neljästä: Aki Manninen, Rita Niemi, Jere Hänninen ja Nina Vanhatalo.  (Kuva: Nelonen Media)​
Kaksi Temptation Island paria neljästä: Aki Manninen, Rita Niemi, Jere Hänninen ja Nina Vanhatalo. (Kuva: Nelonen Media)​

Käsikirjoittaja Outi Keskevaari on konkari realityn maailmassa – takana on noin 15 vuoden kokemus. Silti Suomen ensimmäinen Temptation Island yllätti ja pohditutti.
 
Outi Keskevaari myöntää miettivänsä joka joka kerta, miten reality-ohjelma vaikuttaa osallistujiin. 

– Ohjelman tekeminen ja sen herättämät reaktiot tulevat aina osallistujille yllätyksenä, vaikka siitä puhutaan aika paljon etukäteen. Kyllä minä uskon, että jokaisen realityn tekijä miettii tekeekö niille ihmisille hyvää vai pahaa. 

Kun “somepyöritys” oli reippaimmillaan, Keskevaarin kävi sääliksi osallistujia.

Temptation Islandilla psykologille olisi ollut tarvetta

Keskevaari kokee, että Temptation Islandin tyylisissä tuotannoissa osallistujilla pitäisi olla mahdollisuus keskustella psykologin kanssa niin matkalla kuin sen jälkeenkin.
 
– Pari-kolme vuotta sitten psykologia käytettiin kaikissa tämäntyyppisissä ohjelmissa. En tiedä, oliko silloin kyse muoti-ilmiöstä vai ovatko budjetit nykyisin vielä entistä tiukempia, mutta Temptation Islandilla mentiin kyllä niin syvälle ihmisten tunteisiin, että psykologista olisi ollut hyötyä.

Psykologi olisi laittanut asiat oikeaan perspektiiviin.

Kun ammattilaista ei ollut paikalla, Keskevaarikin yritti toimia osallistujien tukena.

– Realityn kuvaukset ovat aina sellainen kupla, että asiat ja tunteet paisuvat ihan valtaviin mittasuhteisiin. Kilpailukoordinaattori, ohjaaja ja minä jonkin verran olimme niitä, jotka sitä psykologin työtä siellä tekivät. Kyllä sitä itse paikan päällä toivoi, että ammattilainen olisi siinä. Esimerkiksi Akin raivarit oli sellainen paikka, kun erityisesti toivoin. Psykologi olisi laittanut asiat oikeaan perspektiiviin.

“Syötetään skeidaa sun pääkoppaan ja ajatukset ovat sekaisin kuin Haminan kaupunki”

Ohjelmasta melko kuivin jaloin parisuhteen osalta selvinneet Aki Manninen ja Jere Hänninen ovat samaa mieltä. Vaikka heidän parisuhteensa selvisivät, silti psykologin puuttuminen jäi kaivelemaan.
 
– Olen henkisestikin vahva kaveri, mutta oli tuo sellainen juttu…Muutama viikko syötetään skeidaa sun pääkoppaan ja ajatukset ovat sekaisin kuin Haminan kaupunki. Kyllä se vahvempikin mieli alkaa horjua, Aki toteaa.

Saaren haasteelliset olosuhteet panivat psyyken lujille. 

Leikitään vakavan asian kanssa.

– Täytyy päästä purkamaan ja kertomaan ajatuksia kolmannelle osapuolelle, joka ymmärtää ihmismieltä, eli psykologille. Siinä täytyy olla koulutettu ihminen. Leikitään vakavan asian kanssa – omalla parisuhteella, omalla mielellä ja omalla mielenhallinnalla, Aki sanoo lisäten:

– Se menee niin syvälle tunteisiin ettei ole ihan leikin asia, kun miettii kokonaisuutta. Kun kolme viikkoa on tuollaisessa avovankilassa, voi se vaikuttaa jonkun mieleen vielä pitkän aikaa.

“Eivät tajunneet kuinka aivot käyvät kuumana”

Molemmilla pariskunnilla oli oma työnsä setviä asiat keskenään ohjelman jälkeen.

– Olimme molemmat todella väsyneitä, ja olimme paljon vain kotona puhuen asioita läpi. Kun mietimme yhdessä laajemmin, pohdittiin että siellä (saarella) olisi ehdottomasti pitänyt olla tällainen ihminen jolle olisi pystynyt puhumaan ja kertomaan, Aki sanoo.

Jere Hänninen, kuva: Nelonen Media.​
Jere Hänninen, kuva: Nelonen Media.​


 Jeren mukaan kaikki on saatu selvitettyä pariskuntana. Hän kuitenkin muistaa yhä hetken saarella, jolloin happi meinasi loppua.

Siinä ollaan sellaisessa paineessa koko ajan ettei se voi olla aivoille hyväksi.

– Taisi olla siinä puolessa välissä ohjelmaa, kun aloin katsella pilviä ja muodostaa niistä eläinkuvioita… Se oli sellainen tilanne että… Sanoin meneväni nukkumaan, ja seuraavana aamuna vain menin saarelta kaupunkiin, jotta saan hengittää, Jere kuvailee.

– Kyllä ehdottomasti olisi pitänyt olla psykologi ihan loppuun asti, koska siinä ollaan sellaisessa paineessa koko ajan ettei se voi olla aivoille hyväksi. Juteltiin tuotannon ihmisten kanssa ja hekin pahoittelivat sitä – ehkä hekään eivät tajunneet kuinka aivot käyvät siellä kuumana, toteaa Jere.
 
Temptation Island –ohjelman tuotantoyhtiölle tarjottiin mahdollisuutta kommentoida asiaa Kioskille.