Ketä kiinnostaa Suomi-hymiöt? Teimme hallitukselle omat emojit

Kliseiset Suomi-emojit on jo niin nähty. Kioskin tekemille emojeille on oikeasti käyttöä – ainakin hallitukselle.

Viime viikolla Ulkoministeriö kertoi, että Suomelle aiotaan suunnitella omat emojit. Jo julkaistujen maistiaisten perusteella luvassa on ainakin heviä, Nokiaa ja tietenkin saunomista.

Suomalaista kyllä, mutta kuinka paljon käyttöä Nokian 3310-puhelimesta on someviestittelyssä? Päätimme mennä askeleen pidemmälle ja tehdä emojit aiheesta, josta kaikki puhuvat – Suomen hallituksesta.

Kääntyvä takki

Hallituksen lanseeraama takinkääntö on taivaanlahja jokaiselle emojiystävälle. Alunperin lukuisten peruusteettomien vaalilupausten pohjalta luotu kääntyvä takki on loistava työkalu esimerkiksi Facebook-tapahtumaan osallistumisen perumiseen tai vaikka avioeroon.

Esimerkki emojin käytöstä: 

Kätilöt

Pääministeri Juha Sipilän pään kääntäneiden kätilöiden emoji symbolisoi järjen ääntä, joka voi saada päättäjän muuttamaan yhtäkkiä mieltään. Kahden kätilön haastattelu A-studiossa oli Sipilän mukaan syy siihen, että hallitus perääntyi sunnuntai- ja iltalisien leikkaamisesta. 

Esimerkki emojin käytöstä:

Hallintohimmeli

Nykyisellekin hallitukselle päänvaivaa aiheuttanut sote-uudistus kiteytyy usein poliitikkojen käyttämään hallintohimmeli-sanaan. Sillä viitataan usein liialliseen byrokratiaan, mutta sanan tarkoitus vaihtelee vähän puhujasta riippuen. Hallintohimmeli-emoji kuvaa epäselvyyttä ja järjestelmän toivottomuutta.

Emojin käytöstä ei ole esimerkkiä, sillä kenelläkään ei ole mitään hajua mikä emoji on, miten sitä käytetään tai miksi se on keksitty.

Vatulointipeukut

Vatulointi, eli kauan kestävä pohtiminen ja vatvominen on hallituksessa kielletty. Päätökset tehdään pikaisesti ja pohdinnat pohditaan vasta sen jälkeen, jos ollenkaan. Vatulointiemoji tarkoittaakin sitä, ettei vielä ihan osaa tai halua päättää.

Esimerkki emojin käytöstä:

Mambojambo

Ulkoministeri Timo Soinin tuorein soinismi syntyi kommenttina toimittaja Tuomas Murajan kirjoittamaan analyysiin. Mambojambo (tai mambojumbo, jota kirjoitusmuotoa ulkoministeri myös käyttää) on eksoottisempi versio hölynpölystä. Mambojambo-emojissa välittyy myös alkuperäisen sanan lievä perjantai-vivahde.

Esimerkki emojin käytöstä:


Emojit voit kopioida omaan käyttöön tästä:

 

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00