Tutkija: Suomen perheenyhdistämispolitiikka vaikeuttaa pakolaisnaisten tilannetta

Haavoittuvien ryhmien turvaamiseksi perheenyhdistämisprosessia voisi uudistaa monilla tavoilla.
Kuva: EPA / Herbert P. Oczeret

Sisäministeriö ilmoitti taannoin, että turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisprosessia kiristetään EU-direktiivin mukaisesti. Perheenyhdistämisen kriteerien tiukentaminen on osa pääministeri Sipilän hallitusohjelmaa.

Turun yliopiston tutkijatohtori Eveliina Lyytisen mukaan perheiden yhdistämisen kiristäminen ei paranna naisten tai muiden ”haavoittuvien ryhmien” kuten vammaisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa. 

Tällä hetkellä perheenyhdistämisprosessin voi käynnistää ainoastaan Suomen edustustoissa, Lyytinen kertoo. Käytännössä perheenyhdistäminen on hankalaa esimerkiksi siksi, että monissakaan konfliktimaissa ei ole Suomen lähestystöjä.

Minkälaisia muutoksia perheenyhdistämisen laajennus vaatisi?

Annetaan tutkijan vastata. 

  • Prosessin käynnistämismahdollisuus myös esim. muiden EU-maiden edustustoissa.
  • (Rahallista) Tukea pakolaisjärjestöiltä yh-äideille, lapsille ja muille haavoittuville ryhmille kriisimaissa, jotta he voisivat käynnistää perheenyhdistämisen suurlähetystössä, tarvittavat viisumit.
  • Enemmän laillisia ja turvallisia reittejä ja kanavia hakea turvapaikkaa.

 

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00