Sote ja sen kaatuminen puristettuna kahteen tekstiviestiin

​

ARGH, sote, ei kiinnosta?

#Sote muuten trendaa Suomi-Twitterissä juuri nyt!

Trendaa, koska sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus kaatui tänään. Pitkään veivattu malli siitä, miten JUURI SINUA hoidetaan jatkossa, siirtyy seuraavalle hallitukselle. Uusi hallitus valitaan 45 päivän päästä pidettävien eduskuntavaalien jälkeen.

Sote-ongelma löytyy 27 sanaan kiteytettynä tuosta yllä näkyvästä kuvasta (ja taiteellisemmin tulkittuna alla näkyvästä kuvasta).

On irvailtu, että nykyinen hallitus ei saanut tätäkään isoa uudistusta aikaiseksi. Kaikki meni.

Miksi näin pitkään on lyöty päätä seinään? "Mahalasku oli nähtävissä kauan sitten", muistuttaa Yle Uutisten politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti näkökulmassaan.

Koko kiistan ydin on ollut, onko uudistus perustuslain vastainen vai ei. Tähän liittyen kannattaa tsekata myös Nyt.fi:n mainio Uutisraportti, jossa osuvasti muistutetaan (kohdasta 11:00 eteenpäin), että "joka ikinen asiantuntija on varoittanut jo yli vuoden ajan, että poliitikkojen suunnittelema uudistus on perustuslain vastainen".

KYLLÄ, yli vuoden.