Soitimme "Riipaisen kovan kännin" -miehelle – saattaa riipaista tänäkin perjantaina!

Palkansaajajärjestöjen mielenosoitus on keräämässä kymmeniä tuhansia ihmisiä Helsingin keskustaan. Perjantaille on syntynyt sivutuotteena jos jonkinlaista Facebook-tapahtumaa, ja yksi niistä on kerännyt jo yli neljä tuhatta osallistujaa:

Tapahtuma on kerännyt jo tuhansia osallistujia.

– Saattaa olla, että riipaisen kovan kännin tänään. 

Lause pohjautuu nyt jo suljetun Voikkaan tehtaan viimeisen pääluottamusmiehen Kari Haaraojan kuolemattomaan lausuntoon MTV3:n suorassa uutislähetyksessä vuonna 2006, kun Voikkaan paperitehtaan alasajosta ilmoitettiin ja se oli kova paikka monille.

Kioski tavoitti elävän legendan luurin päähän. Haaraoja on nykyään töissä paperitehtaalla Kuusaanniemessä.

– Täällä olen kuorimon päivämies. Palasin siihen, mistä aloitin 30 vuotta sitten Voikkaalla. Päivääkään en ole ollut työttömänä, mies kertoo.

"Ei minulla mitään Facebookia tai tietokonetta ole"

Mielenilmaus koskettaa myös Haaraojaa, sillä paperitehtaille on tulossa tuotantokatkos. Mutta mitä Haaraoja mahtaa tykätä hänen lausahduksensa pohjalta perustetusta tapahtumasta?

– Siis mikä? Ei minulla mitään Facebookia tai tietokonetta ole. Mutta ihan mukavaahan se on, että historia elää. Siitä tilanteestahan on kohta kymmenen vuotta, hän toteaa.

Mutta mitä mies meinaa itse perjantaina, aiotko riipaista?

– Ilman muuta, jos neljä tuhatta muutakin sen tekee niin pitäähän sitä nyt itsekin. Olen hengessä mukana!

On asiassa toki vakavampikin puoli. Mielenilmaus aiheuttaa hänessä ristiriitaisia tunteita.

– Jos kymmenen vuotta on eletty velaksi, joskus sen maksun aika tulee. Se kirvelee montaa ihmistä, mutta se on vain tehtävä.

PS. Mitä Haaraoja sitten riipaisi viimeksi kohulausunnon jälkeen? No jallupullon.