Sitä oikeaa kannattaa etsiä eikä odottaa kotona

Näillä Väestöliiton psykologien vinkeillä kelpaa lähteä ystävänpäivätansseihin!​
Näillä Väestöliiton psykologien vinkeillä kelpaa lähteä ystävänpäivätansseihin!​

Jutun sitaatit ovat Väestöliiton kyselyyn osallistuneiden sinkkujen vastauksia kysymykseen "millä tavalla voisit muuttaa omaa ajankäyttöäsi?".

Sinkku! Etsitkö parisuhdetta? Käytätkö varmasti tarpeeksi aikaa kumppanin etsintään, vai kulutatko elämääsi nolla-ajan parissa?

Moni sinkku kuluttaa. Nolla-aikaa ovat hetket, jotka sinkku viettää esimerkiksi omassa, suljetussa kaveriporukassaan baarissa tai yksin kotona dataillen. Ja tällaista nolla-aikaa on parinmuodostuksen kannalta liian paljon.

Varmaan voisin viettää enemmän aikaa ihmisten ilmoilla kuin kotona, mutta töiden ja opiskelujen ohella ei jaksa, eikä viitsi.

Termin "nolla-aika" taustalla on Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen. Nolla-aika viittaa niiden sinkkujen viettämään hukka-aikaan, jotka kaipaavat parisuhdetta. 

Vaarasen mielestä yhteiskunnassa on ollut käynnissä muutos jo pidemmän aikaa.

- Jotain isoa on tapahtunut, kun puhutaan sinkkujen vuosisadasta. Työpaikoissa, klubeilla, ja harrastuksissa tunnelma on muuttumassa sukupuolineutraaliksi. Ihmisten kohtaamiset ovat vaikeampia, joskin vielä mahdollisia, Vaaranen sanoo.

Tietokoneaika vei sinkut mukanaan

Vaarasen mukaan sinkkujen vapaa-ajan käyttö on muuttunut kokonaan vain muutamassa vuosikymmenessä. 

Syyllinen muuttuneeseen ajankäyttöön on internet. Sinkut viihtyvät kotona yksikseen, ja arkijutustelu kavereiden kanssa onnistuu verkossa. Enää ei tarvitse mennä ulos tavatakseen ihmisiä.

Voisin roikkua vähemmän tietokoneella, ja voisin käyttää vähemmän aikaa samojen ystävien kanssa kaljoitteluun.

- Kun mä olin vapaa nuori nainen, ei olisi tullut kuuloonkaan olla kotona iltaisin. Me oltiin aina silmät auki, ja valmiina hymyilemään. Ajattelimme että missä tahansa voi tulla eteen kiinnostava juttu, Vaaranen toteaa.

Väestöliiton verkkokyselyssä moni sinkku kertoi deittailufiiliksestään lauseella "mistään ei löydä ketään". 

Parisuhteen etsintä jää muiden juttujen jalkoihin

Väestöliitto selvitti sinkkujen nolla-aikaa kysymällä neljältäkymmeneltä noin 34-vuotiaalta sinkulta heidän ajankäytöstään. Nämä sinkut ilmoittivat nimenomaan etsivänsä kumppania. Puolet vastaajista kertoi, että heidän ajastaan vain kymmenen prosenttia tai alle on sellaista aikaa, jolloin he voisivat kohdata uuden kumppanin. 

Naisena voisin tehdä aloitteita enemmän ja flirttailla, tosin se on kovin kuluttavaa puuhaa.

Vaarasen mielestä tämä on kovin vähän, jos todella haluaa löytää parisuhteen. Nolla-ajan minimoimisessa pelkkä baariinkaan lähteminen ei riitä. Illan viettäminen omassa, tutussa porukassa ravintolassa on kumppanin etsimisen suhteen pelkkää nolla-aikaa. 

- Me kutsuttiin pöytään uusia ihmisiä kun oltiin ulkona, tanssittiin heidän kanssaan pöydillä koko ilta, me unelmoitiin yhdessä. Nyt naiset ja miehet käyvät ulkona omissa laumoissaan, jotka eivät ota kontaktia toisiinsa, Vaaranen sanoo.

Muut asiat ovat ajaneet parinmuodostuksen ohi. 

Vapaa-ajanvietto voisi olla sosiaalisempaa, nyt tulee paljon harrastettua yksin.

Naiset käyvät omissa jumpissaan ja miehet sählyvuoroillaan. Harrastukset ovat eriytyneet. Yhteisillä kuntosaleilla halutaan keskittyä treenaamiseen eikä kumppanin etsimiseen.

- Ihmisen täytyy tehdä itselleen selväksi, että haluaako olla avoinna uusille asioille ja uusille kontakteille tässä maailmassa. Jos todella haluaa löytää itselleen kumppanin, sitä voi edistää olemalla itse tavoitettavissa.

Miten parisuhdetta kaipaava sinkku sitten voisi olla parhaiten tavoitettavissa? Eli miten minimoida elämästään nolla-aika?

Pyysimme apua ongelmaan asiantuntijoilta. Tässä Väestöliiton psykologien 11 vinkkiä nolla-ajan tyrmäämiseksi kätevänä huoneentauluna! 

(Okei, otsikon taululle keksimme itse Kioskin toimituksessa.)