Se hetki, kun villi leopardi saalistaa nenän edessä
– Haistan, että tässä lähellä on leijonia, virkkoi safariopas Jonathan Vogel.
Minä ja seitsemän muuta suomalaista istuimme Vogelin ajamassa maasturissa todella kaukana kaikesta.
Yksi hullu paikallinen kuski oli kaahannut tuhatta ja sataa ja heittänyt meidät Sabi Sandsiin, joka on yksityinen luonnonsuojelualue Krugerin kansallispuiston kupeessa Etelä-Afrikassa. Matka lentoineen Suomesta vei yli vuorokauden. Viimeinen etappi pikkubussissa kesti vaivaiset seitsemän tuntia.
Vogel huijasi. Ei hän mitään haistanut, hän tiesi etukäteen, missä leijonat tänään makoilivat. Mies käänsi auton suoralle ja ajoi leijonalauman viereen. Siinä ne tosiaan lojuivat nenämme edessä. Olisin melkein voinut koskettaa isoja kissoja.
Rakkaus
Rakastuin Afrikkaan vuonna 2009. Silloinen työkaveri ehdotti, että lähtisin mukaan safarimatkalle Keniaan, johon hän kokosi muutamia tuttujaan samaan porukkaan.
Lähtöä edeltävänä iltana pelkäsin kuin hullu, että matka olisi virhe. Pelkäsin, että tapahtuisi jotain kauheaa, sairastuisin vaikka eksoottiseen tautiin. Paikan päällä mietin, miten pian voisin tulla takaisin. Niin upea kokemus matka oli.
Keniaa seurasi Namibian ja Botswanan matka vuonna 2012 ja Etelä-Afrikan reissu tämän vuoden helmikuussa. Heti Suomeen palattuani aloin jo haaveilla uudesta matkasta, vaikka en vielä tiedäkään, milloin pääsen Afrikkaan seuraavan kerran.
Kuolema
Etelä-Afrikan matkasta jäi paljon kerrottavaa mahdollisille lastenlapsille. Eräänä aamuna hiekkatiellä tuli vastaan kaksi leopardia. Ne kiersivät pienen hiekkakummun ympärille lähellä tietä. En aavistanut, mitä tapahtuu.
Edessämme näkyi valtava pöllähdys. Hetki oli parissa sekunnissa ohi. Toinen leopardeista oli napannut pahkasian poikasen saaliikseen.
En ole koskaan päässyt seuraamaan minkään eläimen saalistustilannetta Afrikassa.
Hetki jäi lähtemättömästi mieleen.
Tähdet
Eläinten lisäksi minun Afrikkani on tähtitaivas. En ole missään muualla nähnyt yhtä kirkkaita tähtiä.
Minun Afrikkani on myös ruokaa. Missä tahansa Afrikassa olenkaan kulkenut, aavikolla tai savannilla tai kaupungeissa, olen saanut viimeisen päälle tehtyä hyvää ruokaa. On hämmästyttävää, miten majapaikkojen logistiikka keskellä ei mitään toimii niin hyvin.
Krugerin kansallispuistossakin kokoonnuimme iltaisin nuotion äärelle kolmen ruokalajin illalliselle.
Köyhyys
Minun Afrikkani on hyvin ristiriitainen paikka. Afrikassa on enemmän matkapuhelimia kuin Yhdysvalloissa tai Euroopassa. Afrikassa on sellaisia miljonäärejä, ettei Suomessakaan ole yhtä rikkaita. Toisaalta Afrikassa on paljon aivan käsittämätöntä köyhyyttä.
Köyhyys vaivasi minua ensimmäisellä Afrikan-matkallani. Minä, valkoinen hyvin toimeentuleva mies menin mustaan Afrikkaan, jossa palvelijat kantoivat laukkujani ja olivat ojennuksessa valmiina täyttämään kaikki toiveeni. Se oli ahdistavaa. Vaikka asetelma oli mikä oli, jopa minun jakamani juomarahat olivat tärkeä tulonlähde paikallisille työläisille.
Etelä-Afrikassa käydessämme piipahdimme Soweton kaupunginosassa Johannesburgissa. Ristiriitaisuus tuli parhaiten ilmi siellä. Slummien aaltopeltirötisköt oli rakennettu sillan viereen. Vain kivenheiton päässä sijaitsivat keskiluokan omakotitalot, hieno jalkapallostadion sekä Nelson Mandelan museoitu syntymäkoti.
Ristiriitaisuus liittyy myös luontoon. Kuivuus ja kuumuus on välillä niin pakahduttavaa, että maastossa näkyy pelkästään kuollutta heinikkoa. Kun taivaalta tulee edes vähän sadetta, maisema täytyy vihreydestä.
Afrikka selviää siis vuodesta toiseen ankarista olosuhteista huolimatta.