Puolusti toista jonossa – haukut tuli: "Vain noin ruma voi olla niin tyhmä"

Helsinkiläismatkustaja haukuttiin rumaksi ja tyhmäksi lippujonossa. Ihmisten julmuus ja ulkonäkökeskeisyys hämmästyttää.

Heli Yli-Räisänen joutui epämiellyttävään tilanteeseen Helsingin Rautatieasemalla torstaina. 

Yli-Räisänen kertoo Kioskille olleensa ostamassa junalippua ja jonottaneensa lippuautomaatille rautieaseman hallissa, kun jonon ohi tahattoman oloisesti kiilasi siistin oloiset noin 50-vuotiaat nainen ja mies.

Näin Yli-Räisänen kuvaili tapahtumien kulkua julkisessa Facebook-päivityksessään:

Seuraavana jonossa ollut nuori hämmentyi, ja sanoin hänen puolestaan jonon ohi menneille, että heitä ennen taisi olla jonossa ihmisiä. Mies nyökkäsi hyväksyvästi, mutta nainen kysyi, että miksi ihmiset eivät sitten menneet automaatille ja jonottaneet sen edessä selkeästi. --

Sanoin, että minulla ei valitettavasti ole antaa hänelle vastausta.

Silloin hän totesi, että ei varmaan olekaan, koska olen niin ruma. Kysyin, että arveleeko hän sen olevan syy. Hän sanoi, että kyllä, koska vain noin ruma voi olla niin tyhmä.

Hän lähti, ja koin asiakseni tehdä hänen hävyttömän käytöksensä julkiseksi ja kerroin ympärillä oleville, että niin, olen kuulemma ruma, koska pidin jonossa seuraavana olevan puolia, siitä naisen suuttumus minulle. Sain onneksi myötätuntoisia hymyjä ja lausahduksia ihmisiltä.

Mutta nainen tuli vielä takaisin ja kertoi, että vain tyhmä nainen voi värjätä tukkansa noin rumaksi. Kysyin häneltä, että miksi hän on epäkohtelias ja arvostelee ulkonäköäni, en minäkään arvostele hänen tai muiden.
Hän sanoi, ettei siinä mitään epäkohteliasta ollut kertoa, että on ruma, jos on ruma, ja että siitä vaan voisin arvostella hänen ulkonäköään.

Vastasin, että en aio, koska minulla on käytöstavat.

Sitten hän lähti puhkuen ja puhisten, ja minä jäin miettimään, miten julmia ihmiset voivat olla toisilleen, ja mikä on heidän elämässään niin huonosti, että tällainen episodi saadaan aikaan junalippuautomaatilla.

​

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua siitä, millä tavoin ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Yli-Räisänen toivoo, että keskustelussa ei kiinnitettäisi huomiota hänen tai kenenkään muun ulkonäköön, sillä siitä tilanteessa oli tuskin edes kysymys. 

​

Yli-Räisäsen oma, rauhallinen käytös hermostuttavassa tilanteessa on saanut paljon kiitosta.

​

Yli-Räisäsen mielestä ei kannata alentua samalle tasolle kiusaajien kanssa, eli kannattaa välttää henkilökohtaisuuksiin menemistä. Ystävällisyydellä ja jopa huumorilla voi saadaan aikaan sen, että häpeä, jonka kiusaaja haluaa aiheuttaa toisessa ihmisessä siirtyykin takaisin huonosti käyttäytyvälle henkilölle. 

Yli-Räisänen muistaakin kävelleensä miespuolisen ystävänsä kanssa kadulla ja kuulleensa homottelua. Kyseisenä päivänä Yli-Räisänen tyyli oli "poikamainen". 

– Käännyin ympäri ja puhalsin ison lentosuukon huutelevan miehen suuntaan

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00