Politiikan meikkikoulussa demarit: Mihinköhän näiden värien tekijät maksavat veronsa?

Hei demari! Haluatko vakuuttaa suomalaiset sosiaalidemokratian ylivertaisuudesta? Nyt näytän miten tehdään uusi uljas työväen meikki.

Pohjustus

​

Ensin levitän kasvoille todella tukevan pohjan hyvinvoinnille. Eli kaikkialle yhtä paljon, mahdollisimman tasaisesti. Jotkut haluavat laittaa vain sinne tänne, ja tuhota koko hyvinvointivaltion, mutta minä en! Olen kyllä ollut tekemässä joitain säästösuunnitelmia, mutta sen jälkeen olenkin jo vastustanut niitä. Näppärää!

Poskipuna

​

Poskiin laitetaan reilusti punaa muistuttamaan työnteon tärkeydestä. Hyvä esimerkki työllistämisestä on tämä meikki. Neuvottelin itseni kanssa, että en todellakaan rupea mitään tekemään ilmaista työtä, eli mä maksan tästä itselleni TES:in mukaista palkkaa. Täytyy vaan tehdä nopeasti, että saan valmiiksi ennen kuin alkaa viikkolepo.

Silmät

Luomiväriin suhtaudun ristiriitaisesti, toisaalta siitä tulisi kivaa sateenkaarimeininkiä, toisaalta siitä voi tulla myös mieleen paratiisit, veroparatiisit.

Mihinköhän näidenkin värien tekijät maksavat veronsa? Pannaan siis vaan ihan vähän tämmöistä ay-iloittelua.

​

Silmiin laitetaan huolelliset rajaukset… Oho tulipa jyrkkä Rinne! Mutta se on vaan hyvä, katseen on tarkoitus pelottaa vastapuolta tiukoissa neuvotteluissa. Silmät viimeistelen ripsivärillä, jossa on tosi erikoisin järjestelyin mukana jotkut Kreikka-vakuudet.

​

Tästä ei kyllä saa mitään selvää tästä tuoteselosteesta, että minkä varalta se vakuuttaa ja hintakin on epäselvä, mutta kyllä tämä silti on parempi kuin ilman vakuuksia!

Huulet

Huuliin laitan reippaasti ruusunpunaista muistuttamaan työläisjuurista. En laita ollenkaan huulikiiltoa, siitä saattaisi tulla mieleen, että missä porvarien pöydissä sitä on syöty rasvaista paistia!

Hiukset

​

Hiukset ovat kaiken kruunu, joten tuon niihin elinvoimaa ja volyymia antamalla ihmisten vappumarssia niiden yli. 
Noni, tulipa hieno: lopuksi elvytän koko homman suihkauksella lakkaa, valmis.

​

Kioskin Politiikan meikkikoulu on saanut inspiraationsa Youtuben suositusta Politician Makeup Tutorial -videosta.

Lue kaikki tähän mennessä ilmestyneet Politiikan meikkikoulu -jutut täältä.

Tutustu SDP:n eduskuntavaaliohjelmaan täältä

Antti Rinne Kioskin arvohaastattelussa

Illalla 8.3. Kioskin tv-lähetyksessä nähdään, miten SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puhuu omista ja puolueensa arvoista. Yle TV2 klo 19.30. Voit lähettää Rinteelle kysymyksiä täältä