Pitääkö naisille maksaa samaa palkkaa kuin miehille? Amerikkalaisvaalikoneessa pallotellaan oudoilla kysymyksillä

Pitääkö naisille ja miehille maksaa sama palkka samasta tehdystä työstä?

Voiko yrittäjä kieltäytyä palvelemasta asiakasta tämän uskonnollisen vakaumuksen takia?

Anteeksi, mitä?

Muun muassa näihin kysymyksiin amerikkalaiset voivat vastata presidenttiehdokasvaalikoneessa.

Yhdysvalloissa on käynnistynyt presidenttivaalikampanjointi jo hyvissä ajoin. Varsinainen vaalipäivä on nimittäin vasta ensi vuoden marraskuussa!

Suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna amerikkalaisessa vaalikonekyselyssä esitetään aika erikoisiakin kysymyksiä.

Kuvakaappaus

Ulkopoliittisen instituutin Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskuksen johtaja Mika Aaltola kertoo ISideWith-kyselyn keskittyvän ”kulttuurisotien perinteeseen” eli aborttiin, aseisiin, homoihin ja Raamattuun.

- Kysymykset, joissa viitataan Jumalaan eivät ole sellaisia, mitkä Suomessa olisivat akuutteja, hän muotoilee.

Aaltolan mukaan Yhdysvaltojen poliittinen kenttä on rakentunut liberaali-konservatiivi –pohjalle, jossa arvokysymykset pelaavat suurta roolia. Yhdysvalloissa on kaksipuoluejärjestelmä, jossa ehdokkaat ottavat kantaa asioihin puolueen leiman mukaisesti.

Kuvakaappaus

Siinä missä Suomessa ehdokkaat pyrkivät olemaan arvopohjaltaan hyvin lähellä toisiaan, Yhdysvalloissa juuri eroja halutaan korostaa, kertoo Aaltola. Sen huomaa myös vaalikoneessa.

– Mutta kyllä siellä samanlaisiakin teemoja on kuin meillä. Esimerkiksi tämä maahanmuuttokysymys on isossa roolissa.

Kuvakaappaus

Vaikka vaalikoneilla ja sosiaalisella medialla on kasvava vaikutus vaalityössä, on yksi kampanjoinnin keino silti ylitse muiden. Nimittäin tv-väittelyt, Aaltola sanoo.

– Ehdokaskarsinnan pääkeino on korostunut poliittisen retoriikan perinne, jossa tarkastellaan ehdokkaiden puhetaitoja ja selviytymistä vaikeista keskustelutilanteista.

Aaltolan mukaan hyvät puhetaidot ja selviäminen hiostavista tilanteista koetaan heijastelevan ehdokkaiden kykyä toimia myös maan presidenttinä. Itse presidenttikisaa hän pitää pitkänä reality-showna, jonka aikana koetaan draaman eri vaiheita.

– Kampanja-ajan pidentyminen ja sosiaalisen median tuomat uudet muodot suosivat dramatiikkaa ja viihteellistymistä. Ihmiset hakevat inhimillisiä kasvoja ja niitä haetaan uusista henkilöistä, jotka taitavat tämän pelin.

"Kohuehdokas on polttanut liikaa siltoja takanaan"

Kuva: David Maxwell / EPA

Huomiotaherättävä presidenttiehdokas, tv-moguli ja miljardööri Donald Trump taitaa mediapelin ennennäkemättömällä tavalla. Miehen naisia aliarvioivat, rasistiset ja muutekin alatyyliset kommentit kampanjan alkumetreillä ovat herättäneet laajaa kansainvälistäkin huomiota

Mutta ehdokkaan törkypuheisiin suhtaudutaan myös huumorilla. Time-julkaisu laati Trump-generaattorin, joka pyöräyttää käyttäjälleen trumpmaisen loukkauksen. 

Kuvakaappaus

Paheksunnasta huolimatta Trump on pysytellyt pitkään suosiomittausten kärkipäässä. Aaltola ei kuitenkaan usko, että suorapuheinen Trump voisi nousta republikaanien varsinaiseksi presidenttiehdokkaaksi.

Trump on nimittäin luonut negatiivista kuvaa itsestään sellaisten äänestäjien piirissä, jotka ovat aikaisempina vuosina merkittävästi vaikuttaneet lopputulokseen, hän arvioi. Tässä joukossa vähemmistöjen rooli on kasvanut, naisten yhteiskunnallinen vaikuttaminen vahvistunut ja nuorten liikkeellepaneva voima on ollut tärkeässä roolissa esimerkiksi Obaman vaalikampanjassa, Aaltola selventää.

– Kyllä Trump on polttanut siinä määrin siltoja, että olisi vaikeaa kuvitella, että hänestä tulee voittavaa ehdokasta tai että republikaanien kannattaisi häntä edes ehdokkaakseen laittaa.

Superrikas Trump voi kuitenkin halutessaan asettua itsenäiseksi ehdokkaaksi, pääpuolueiden ulkopuolella. Aaltolan mukaan Yhdysvalloissa halutaan tällä hetkellä vahvaa johtajaa. Trump voisi kuulua samaan genreen Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Italian entisen presidentin Silvio Berlusconin kanssa, Aaltola sanoo.

– Nyt on kysyntää tuonkaltaisille poliittisille johtajille, mutta on vaikea kuvitella, että Trump kykenisi saamaan keskivertoamerikkalaiset liikkeelle. Yhdysvallat on kuitenkin melko konservatiivinen maa ja siellä tällaisten tölväisyjen sietokyky on rajallinen, vaikka tässä alkuvaiheessa jotain viihtelliistä arvoa siinä onkin.