Ottiko hallitus tämän huomioon? Sosiaaliohjaaja näkee ison ongelman, joka lisää menoja sossun luukulla

Hallituksen leikkaussuunnitelmat johtavat todennäköisesti siihen, että yhä useampi suomalainen joutuu asioimaan sosiaalitoimistossa, arvioi Seija Paasi. Kuva: Tuomo Björksten/Ylen Kioski

Suunnittelemillaan leikkauksilla hallitus ohjaa yhä enemmän ihmisiä sosiaalitoimistojen asiakkaiksi ja kasvattaa kuntien menoja entuudestaan, sanoo sosiaaliohjaaja Seija Paasi. Paasi työskentelee Helsingin Kallion sosiaalitoimistossa.

– Jos Sipilän hallituksen suunnitelmat toteutuvat eli Kelan tukia pienennetään, ne joudutaan maksamaan ihmisille toimeentulotukina kuntien kassasta. Tämä on hölmöläisten matontekoa, Paasi sanoo.

Tukien leikkaaminen aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja lisää kurjuutta.

Hallituksen suunnitelmissa on leikata muiden muassa opintotukea, eläkeläisten asumistukea ja lääkekulujen korvausta. Samaan aikaan opiskelijoiden ja eläkeläisten vuokrat sekä muut asumiskulut pysyvät samana – ja kun valtion maksama tuki pienenee, kunnan sosiaalitoimen maksama osuus kasvaa.

– Opintolainaa eivät voi kaikki nostaa, joten lisätuki pitää hakea toimeentulotukena. Lisäksi kuntien pitää maksaa entistä enemmän asiakaspalvelumaksuja erilaisissa asumispalveluyksiköissä.

Vaje paikataan pääasiassa kunnan budjetista.

Jos eläkeläisen asumistukea leikataan esimerkiksi kolmannes, syntyy pienituloiselle eläkeläiselle laskennallinen toimeentulotukivaje. Vaje paikataan pääasiassa kunnan budjetista.

– Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi aiemmin itsenäisesti pärjänneitä eläkeläisiä tulee uutena myös toimeentulotuen asiakkaaksi sosiaalitoimistoihin.

Harkinnanvaraisen toimeentulotuen – siis tarpeen mukaan asiakkaalle myönnettävän tuen – määrän Paasi arvioi voivan nousta. Tämäkin kasvattaisi kuntien menoja.

Paasi toteaa, että tukien leikkaaminen aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja lisää kurjuutta. Talouden heiketessä ihmiset säästävät usein ensimmäisenä ravinnostaan.

– Sosiaalityö ja taloudellinen tuki ylläpitävät yhteiskuntarauhaa ja lisäävät turvallisuutta. On lyhytnäköistä tehdä toimenpiteitä, jotka järkyttävät rauhaa ja turvallisuutta.

"Tukia pitäisi korottaa, ei leikata"

Uusille sosiaalitoimiston asiakkaille Paasi haluaa välittää lohdun viestin ja muistuttaa, ettei kenenkään tarvitse kokea syyllisyyttä tai häpeää varattomuuden takia.

– Ei ole sinun vikasi, jos sinulla ei ole varaa perustoimeentuloon. Se on järjestelmän vika.

Hallituksen Paasi soisi keskittyvän leikkauspolitiikan sijaan hyvinvoinnin lisäämiseen ja innovaatioiden tukemiseen. Myös rikkaat pitäisi ottaa mukaan ”talkoisiin”.

Kelan tukia pitäisi päinvastoin korottaa. – Sosiaaliohjaaja Seija Paasi

– On aivan naurettavaa ja järjetöntä, että lähinnä pienituloisia pestataan talkoisin ja sosiaalityön piiriin tuodaan siten lisää asiakkaita. Niin se vain on, että pienituloiselta leikkaaminen tulee vain toiselta momentilta yhteiskunnan maksettavaksi joka tapauksessa.

Leikkausten sijaan hallituksen tulisi Paasin mielestä päinvastoin korottaa Kelan etuuksia tai ottaa käyttöön perustulo.

– Nykyäänkin sosiaalitoimistoissa asiakkaita ja töitä on niin paljon, että työntekijät ehtivät vain häthätää pitää ruokatauon. Jos asiakkaita tulee vielä lisää, tilanne on kestämätön.

Juha Sipilän kaavailemat leikkaukset lisäisivät kuntien menoja, sanoo sosiaaliohjaaja Kalliosta. Kuva: EPA/LAURENT DUBRULE