Osa turisteista peruutti matkansa Kreikkaan — Ateenassa kurjuus näkyy selvemmin

Kreikan turistikohteissa tunnelma ei järkkynyt kansanäänestyksen jälkeen. Osa ulkomaalaisista on kuitenkin peruuttanut lomamatkansa.
Ei-ääniä kalasteltiin tällaisella tavalla ennen kansanäänestystä. Kuva: Sanna Välitalo​
Ei-ääniä kalasteltiin tällaisella tavalla ennen kansanäänestystä. Kuva: Sanna Välitalo​

Kreikan lainaohjelman jatkosta järjestettiin kansanäänestys eilen sunnuntaina. Ainakaan Lesvoksen saarella kansanäänestys ei herättänyt silminnähtävää liikehdintää ennen tai jälkeenkään, kertoo espoolainen Sanna Välitalo.

– Illan meininki ei poikennut mitenkään aiemmista illoista, joten jos ei olisi tiennyt mikä päivä olisi ollut kyseessä, ei sitä olisi paikallisista mitenkään huomannut, hän kuvailee sunnuntai-illan tunnelmaa.

Osa pankkiautomaateista saattaa olla pois käytöstä. Kuva: Sanna Välitalo Ennen kansanäänestystä pyrittiin vaikuttamaan Eii-äänipottiin. Kuva: Sanna Välitalo Ennen kansanäänestystä pyrittiin vaikuttamaan Eii-äänipottiin. Kuva: Sanna Välitalo Kansanäänestyksen jälkeen Petra-nimisen kylän raitilla oli rauhallista. Kuva: Sanna Välitalo

Välitalon mukaan kaduilla ja ravintoloissa saattoi olla aikaisempia iltoja enemmän kylän vanhempaa väkeä –mahdollisesti keskustelemassa maan tulevaisuudesta.

– Turisteja asia näytti ravintolassa puhututtavan enemmänkin ja muutamissa pöydissä tulosta seurattiin kännyköiden välityksellä. Jotenkin itselle jäi sellainen vaikutelma, että tulos oli täällä saarella odotettu. Ainakin "ein" puolesta täällä on kampanjoitu pienieleisesti. Nähtäväksi jää, miten tulos vaikuttaa lähiaikoina.

Muuten Kreikan kriisi ei ole vaikuttanut Välitalon mukaan suomalaisen turistin arkeen. Sen sijaan hotelliyrittäjä kertoi, että osa matkaajista ei ole saapunut kohteeseen.

– Tulopäivänä hotellin omistaja sanoi, että peruutuksia on tullut. En osaa sanoa minkämaalaisten kohdalta.Turisteista enemmistö on hollantilaisia ja tanskalaisia, Välitalo kertoo. 

"Ateenassa näkyy kurjuus selkeämmin"

Viime viikolla kerroimme siitä, minkälaista lainasuunnitelmaa majatalon isäntä ehdotti suomalaisturistille. Silloin haastateltu Sami Vitikainen on nyt matkustanut manner-Kreikasta suomalaisten suosimalle Kreetan saarelle. Kansanäänestyksen jälkeinen aamu valkeni kreetalaiskaupungissa yhtä rauhallisesti kuin aikaisemmatkin päivät, kommentoi Vitikainen tänään maanantaina Kioskille.

Hydra-kaupungin pormestari oli laatinut kirjeen, jolla vakuuteltiin turisteja siitä, että kriisinkin keskellä kaikki on ok. Kuva: Sami Vitikainen​​
Hydra-kaupungin pormestari oli laatinut kirjeen, jolla vakuuteltiin turisteja siitä, että kriisinkin keskellä kaikki on ok. Kuva: Sami Vitikainen​​

Tästä huolimatta Vitikaisen mielestä Kreikassa ongelmat saattavat myöhemmin kärjistyä. Erityisesti maan pääkaupungissa tilanne näyttäytyy karumpana kuin turistien suosimissa kohteissa. 

–  Ateenassa oli silmiinpistävän paljon työttömiä, köyhiä, kodittomia, narkkareita ja maahanmuuttajia sekä näiden yhdistelmiä jo valmiiksi. Sosiaaliset ongelmat räjähtänevät käsiin jossain vaiheessa, pohtii Vitikainen.

 Kreikan tapahtumien etenemistä voi seurata täältä

 

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00