Oliko Perussuomalaisten graffiti provokaatio, Jussi Niinistö?

Perussuomalaisten vaalitoimiston ikkunaansa tilaama graffiti töhrittiin viime yönä. Ikkunassa olleen kuvan päälle on maalattu mustaa maalia, ja Star Warsin Jabba the Huttia muistuttava kuva.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Jussi Niinistö ei yllättynyt siitä, että Perussuomalaisten graffiti töhrittiin.

- Ikävältä tuntuu, että poliittista ilkivaltaa jaksetaan edelleen harjoittaa. Tässä oli meidän Helsingin piiritoimistolla vain ajatus julistaa vaalirauhaa tällaisen velmuilevan graffitin muodossa, Niinistö sanoo.

Graffiti ehti olla vaalitoimiston ikkunassa vain yhden yön ajan.

Ikävältä tuntuu, että poliittista ilkivaltaa jaksetaan edelleen harjoittaa.

- Tällaisen tekeminen vaatii ilmeistä suunnitelmallisuutta. Joillain tahoilla on todellakin ollut valmius tehdä tämä. Tekijöiden selvittäminen on poliisin asia, mutta nyt näyttää siltä että tekijöistä löytyy tieto, Niinistö toteaa.

Perussuomalaisten vaalitoimiston ikkuna on töhritty tai rikottu elokuun jälkeen neljä kertaa. Perussuomalaiset ovat syyttäneet aiemmista vaalitoimistoonsa kohdistuneista iskuista mm. anarkisteja.

Nyt jo sutattu graffiti esitti itsenäisyyspäivän Lähiöstä linnaan -mielenosoitukseen osallistuneista anarkisteista otettua lehtikuvaa. Netti-ilmiöksi muodostuneessa kuvassa kaksi miestä heittää pyörätelineen päin ikkunaa. 

Kuva alkuperäisestä graffitista on nähtävissä Perussuomalaisten Suomen uutiset -sivustolla.

Niinistö sanoo, että graffiti ei ollut anarkisteillle suunnattu tahallinen provokaatio.

Graffitin idea oli tehdä meemikuvasta velmuileva, pilke silmäkulmassa tehty versio.

- Graffitin idea oli tehdä meemikuvasta velmuileva, pilke silmäkulmassa tehty versio. Ajattelimme että se ei tuottaisi tällaisia aggressioita, kuten esimerkiksi tavallinen ikkuna Perussuomalaisten vaalitoimistossa tekee, Niinistö sanoo.

- Jos ilkivallan takana olivat anarkistisesti ajattelevat tahot, niin ikävä kyllä heillä ei ole huumorintajua. 

Katso Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Niinistön haastattelu tästä:

Jussi Niinistö: Graffitimme oli poliittinen kädenojennus vaalirauhan suuntaan from Yle Kioski on Vimeo.

Lisää perussuomalaisten graffitista ja ilkivallasta Kioskissa TV2:lla klo 19.30. Vieraana keskustelemassa Matias Turkkila (ps.) ja Dan Koivulaakso (vas.).