Olemme vihdoin myös Youtubessa!

Hurraa, Kioski tekee videosisältöä juhannusviikosta alkaen myös Youtubeen! Tuottajamme Antti Hirvonen uskoo, että uusi alusta istuu Kioskin perusajatukseen hyvin.

– Youtube on looginen lisä Kioskiin! Olemme siellä, missä yleisömmekin ovat. Toki lähetyksemme löytyvät jatkossakin Yle Areenasta.

Youtube-kanavamme pääset tsekkaamaan ja tilaamaan tästä.

– Tubesta on tullut telkkari vanhan telkkarin rinnalle, mutta siellä säännöt ovat aivan toiset kuin perinteisen broadcastin tekemisessä. Kilpailu on äärimmäisen kovaa ja sisällön täytyy olla todella briljanttia, jos meinaa menestyä, tuottaja Hirvonen pohtii.

Jos siis teemme Youtubeen huonoja videoita, yleisö eli TE, reagoitte välittömästi ja matkamme tyssää siihen. Tätä palautetta arvostamme ja pyrimme ottamaan siitä oppia.

– Parhaimmillaan opit Tubesta voivat parantaa ja kehittää myös tv:n tekemistä koko Ylessä, tuottaja Hirvonen tuumii.

Ensimmäisenä Tubekokeiluna toimii Kioskin kesäkiertue 1000 uutista Suomesta.

– Jotta osaamme mennä tubeen oikein, teemme yhteistyötä myös suomalaisten tubettajien kanssa. Ensimmäisenä meitä auttaa Aleksi Rantamaa eli Mentaalisavuke, joka on mukana kesärundillamme, Hirvonen sanoo.