Oikeusministeri kuolemanrangaistuksista terroristeille: "Voisin harkita asiaa"

Marjan vallassa vieraillut työ- ja oikeusministeri Jari Lindström kertoi olevansa valmis terroristien passien poistamiseen ja ehkä jopa kuolemanrangaistuksen käyttöönottoon.

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström olisi valmis ennennäkemättömän koviin otteisiin terroristien rankaisemiseksi. Perussuomalaisten ministeri harkitisisi jopa kuolemantuomion käyttöönottoa Pariisin iskujen jälkeen kasvaneen terroriuhan takia.

Voisin harkita asiaa, mutta en millään lailla ole sitä edistämässä.

Lindströmin kanta kuolemanrangaistukseen nousi aiemmin otsikoihin, kun hänet valittiin nykyiseen pestiinsä. Vuonna 2011 kansanedustajille tehdyssä kyselyssä hän kertoi voivansa harkita kuolemanrangaistusta poikkeuksellisen julmista henkirikoksista.

– Silloin kun tätä kysyttiin tuoreelta kansanedustajalta, niin mietin asiaa henkilökohtaisesti, voisiko tulla sellainen tilanne eteen, että voisin harkita tällaista, niin kyllä. Voisin harkita asiaa, mutta en millään lailla ole sitä edistämässä.

Lindströmin kanta ei ole neljän vuoden aikana muuttunut, ainakaan terroristien osalta. Terroriteosta tuomitulle ministeri voisi harkita kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa.

– Se on tietysti yksi tapa ratkaista tällaisia asioita, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä, että mikä on tämmöisessä tapauksessa oikea rangaistus. Onko se loppuikä jossain vankilassa, joka tietenkin maksaa yhteiskunnalle? Vai onko sitten tämmöinen tuomio, että otetaan niin sanotusti henki pois ja se on sitten siinä?

Passi pois terroristeilta ✓

Oikeusministeri olisi muutenkin valmis lainmuutoksiin terrorismin uhan pienentämiseksi. Lindström kertoo olevansa jopa terroristien passien poistamisen kannalla – siitä huolimatta, että ihmisen jättäminen ilman kansalaisuutta on kansainvälisten ihmisoikeusten vastaista.

Jari Lindström: Kun tällaiselle [terrorismin] tielle lähtee, niin silloin on ihan turha puhua mistään kansalaisoikeuksista. Silloin on valinnut polkunsa ja silloin on ihan turha vedota asioihin, jotka normaalille ihmiselle ilman muuta kuuluu.

Marja Sannikka: Olet siis sitä mieltä, että tässä pitäisi toimia sopimusten vastaisesti?

Jari Lindström: Kyllä tässä voidaan olla jyrkkiä.

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00