Näin molskii maailman pohjoisin merenneito: ”Tervehdimme kuplapusulla”

Pienenä useampikin on saattanut katsoa välkehtivään veteen ja haaveilla – olisiko tuolla jossakin merenneito? Haave on nyt totta. Maailman pohjoisin, ihka oikea arktinen merenneito Nerissa pulikoi Rovaniemellä.

Kirjallisuudessa ja elokuvissa on nähty kilttejä merenneitoja, mutta myös petollisia seireeneitä. Millainen on oikein Nerissa?

Hitusen viileä, mutta kuitenkin lempeä otus. Olen hellä ja vähän isosiskomainen. Pohjolan viileän lempeä merenneito, hän kuvailee.

Nerissa ei ole ainoa laatuaan. Suomessa on tällä hetkellä ainakin kaksi esiintyvää merenneitoa, Nerissan lisäksi siis Riia –  Suomen ensimmäinen merenneito. Vetten viehättävät neidot ovat ympäri maailmaa tutumpi näky, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa heitä on tuhansia.

Nerissa haluaa edustaa iloa ja voimaa tehdä juuri sitä mitä haluaa. Merenneidon elämä ei kuitenkaan aina ole niin yksioikoista – joskus on vain rantauduttava maalle. Ihmisenä hän on Neea Pauri, 27-vuotias opiskelija.

– Merenneidot edustavat vilpitöntä rakkautta. Haluan herättää ihmisissä iloisuutta ja tuoda heidän päiväänsä hymyä.

Joku ahdasmielisempi maakrapu saattaisi arvostella, että mitä nainen oikein pyrstöilee – kun oikeitakin töitä pitäisi tehdä.

– Ajatukseni on: Voi olla ihan mitä vain, kunhan uskoo itseensä tarpeeksi. Saan elää joka päivä satua, ja se antaa voimaa hyvin paljon.

Tässä kuuluu kokemuksen rintaääni, sillä Neea muuttui oikeaksi merenneidoksi vasta viime vuonna. Hän kyllä tiesi pienestä asti olevansa merenneito, mutta pyrstö löytyi vasta vuosi sitten. Takana oli vuosien ilma-akrobatian harrastusta ja laitesukellusta. Kun keho oli tarpeeksi vahva ja mieli rohkea toteuttamaan sydämen ääntä, Neea sai pyrstön ja muuttui Nerissaksi.

– Kokeilin pyrstöä ensimmäisen kerran uima-altaassa. Tunne oli sanoinkuvaamattoman mahtava. Kuin olisin saanut takaisin itsestäni menetetyn osan.

Mutta miltä se oikein tuntuu olla merenneito ja uida luonnossa?

– Siinä tuntuu vaikka ja miltä. Tavallaan rinnassa tuntuu siltä, kuin haluaisi koko ajan hymyillä aivan hullluna. Ja ei voi hokea kuin ”Voi hitsi tämä on siistiä.”

Merenneitovillityksen siemen Suomeen

Kun merenneito Nerissa ilmestyi Rovaniemelle, oli tilanne vähän kumma.

– Urheilusukeltajien vuorolla miehet vähän naureskelivat, että kaikkea sitä. Aikuinen ihminen vetää kumisen kalanpyrstön päälle ja hyppää altaaseen. Vähän nauratti.

Lapset tunnetusti ovat joissain asioissa aikuisia viisaampia – niin myös tässä.

– Heillä oli lapsia ja hehän menivät aivan sekaisin innosta, kun näkivät uuden pyrstöni. En hirveästi päässyt edes uimaan, kun olin lasten saartamana ja minua pommitettiin kysymyksillä. Se oli ihanaa.

Nyt Rovaniemellä voi nähdä pikkuisiakin merenneitoja.

– Ilmiö on lähtenyt tänä kesänä nousemaan. Rovaniemellä on noin neljä pikkumerenneitoa. Täytyy kuitenkin muistaa, että harrastuksessa pitää osata kunnolla uida ja sukeltaa.

Nerissa kertoo, kuinka aikuisten merenneitojen pyrstö painaa yli kymmenen kiloa ja sen käyttöön vaaditaan rutkasti voimaa ja uimataitoa. Hän itse on ollut parhaimmillaan sukelluksissa 2,31 minuuttia.

Omien käsien jälki on myös vahvasti esillä: Hän taituroi yläosansa itse ja myy niitä jopa ympäri maailmaa. Harrastus on myös muuttumassa työksi, ja tänä kesänä Nerissa on myös esiintynyt useissa tapahtumissa parhaan merenneitoystävänsä Riian kanssa. Merenneidot voi tilata esiintymään, jolloin voi nähdä pyrstökkäät elementissään.

– Kerromme tarinoita, kujertelemme ja uimme. Opetamme myös kuplapusuja, kuplarenkaita ja merenneitopotkuja.

Merenneidoilla on tietysti myös oma kieli. Ja kuplapusu muuten on, tietenkin, kuin lentosuukko mutta veden alla.

– Se on merenneitojen oma tervehdys, jota käytetään paljon.

Kemijoessa uiskentelee merenneito! Ihan totta! ;) Kyse on arktisesta merenneidosta Nerissasta, joka on matkailun ohjelmapalvelujen tuottajan ja media-alan opiskelijan Neea Paurin luomus

Posted by Yle Lappi - Lapin Radio on 31. heinäkuuta 2015