"Näin ei voi jatkua" – jos Suomen puolueet olisivat Game of Thrones -klaaneja

Eduskunta on kohta istunut vuoden verran vallassa, joten päätimme kartoittaa Suomen poliittisen tilanteen. Mitä jos puolueet olisivat Game of Thrones -klaaneja?
Kuvat: Teemu Kiviniemi

Keskusta

Valtaistuimelle ylivoimaisella vaalivoitolla noussut kuningas Juha Sipilä on johtanut Suomea viime keväästä lähtien. Sipilän klaani on tunnettu järkkymättömästä tahdostaan säästää ja leikata mahdollisimman paljon rahaa. Kuningas Sipilän oikeana kätenä ja kirstunvartijana toimii ministeri Anne Berner, valtakunnan paras leikkaaja.

Kuningas Sipilä nautti pitkään suurta suosiota kansalaisten silmissä, mutta toistuvat kömmähdykset ja ikuiset vatuloinnit ovat rokottaneet hallitsevan kuninkaan mainetta. House Sipilän kanssa vallan jakaa energisen Stubbin ja maanläheisen Soinin klaanit.

Kokoomus

Sipilän rinnalla istuva kuningas Alexander Stubb saavutti klaaninsa johtajuuden vaikean taiston jälkeen. Pitkään hallinnut kuningas Jyrki Katainen kertoi viime kesänä luopuvansa valtaistuimesta. Alexander Stubb lähti sotaan valtaistuimen puolesta ja voitti kokeneet kokoomuslaiset Paula Risikon ja Jan Vapaavuoren.

Valtakausi Sipilän ja Soinin kanssa on kuitenkin alkanut takkuisesti ja Stubbin suosio on alkanut hiipua omien riveissä. Valtakunnassa puhutaan jopa siitä, että Stubb korvattaisiin toisella johtajalla mahdollisimman pian.

Stubbin klaanin vaakuna ja motto ovat peräisin modernista ja vapaamuotoisesta tavasta tehdä vaikeita päätöksiä ja suuria virheitä rennolla asenteella. Fist bumpit ja “sorit” ovat kuningas Stubbille arkea.

Perussuomalaiset

House Soinin vaakunassa nähdään klaanissa (jopa oudon) suositut nakit. Kuningas Timo Soini on tunnettu mieltymyksestään nakkimukeihin ja hänen oikea kätensä, työmies Matti Putkonen tarjoaa puoluetoimistolla keitettyjä nakkeja jokaisen tilaisuuden tullen. Nakkien lisäksi on maahanmuuton sinnikäs kritisoiminen House Soinille sydämen asia.

Klaanin motto on vanhaa perua ajoilta, jolloin House Soini ei vielä koskaan ollut päässyt valtaistuimelle. Klaani on saanut kovaa kritiikkiä niin omilta jäseniltään kuin ulkopuolisiltakin siitä syystä, ettei sen motolle ole juurikaan katetta enää. Vallassa olevista klaaneista House Soini on joutunut luopumaan suurimmasta osasta aatteistaan.

SDP

House Rinteellä on vahvat perinteet ja klaani tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen suurimmista hallitsijasuvuista. Kuningas Antti Rinne syrjäytti yllättäen vahvan kuningattaren Jutta Urpilaisen, kun klaanin suosio oli kääntynyt kovaan syöksykierteeseen.

Valtaistuimen siirryttyä Sipilän johtamalle liittoumalle, on House Rinteen suosio kasvanut. Tällä hetkellä klaani on jopa koko valtakunnan kovamaineisin. Asema on saavutettu täydellisellä hiljaisuudella ja passiivisuudella. Klaanin vaakuna symbolisoi toimivaksi todettua Missä Vallu luuraa? -strategiaa.

Klaanin motto on peräisin kuningatar Urpilaisen ajoilta, jolloin hän päättäväisellä hokemisella teki tyhjästä latteudesta oman ja koko puolueensa tunnuslauseen.

Vihreät

Kuningas Ville Niinistö johtaa luonnonystävinä tunnettua klaaniaan huomattavasti kärkkäämmin kuin kuningas Rinne. House Niinistö vastustaa vahvasti ydinvoimaa, mutta istuu kuitenkin merkillisen usein valtaistumella, kun ydinvoima-asioita viedään eteenpäin.

Housen Niinistön tunnukseksi on muodostunut puuhun kahlittu liito-orava, joka edustaa klaanin puolustamia luontoarvoja ja yli-innokasta aktivismia.

Niinistön klaani tunnetaan hyvästä itseluottamuksestaan ja järkkymättömästä käsityksestään siitä, että oma maailmankuva on muiden käsityksiä oikeampi.

Vasemmisto

Kuningas Paavo Arhinmäen johtama klaani on sukupolvenvaihdoksen keskellä. Vahvasta rakkaudestaan jalkapalloon ja railakkaasta juhlimisestaan tunnettu kuningas on ilmoittanut luopuvansa kruunusta kesällä. Ehdokkaiksi kuninkaan perijäksi ovat ilmoittautuneet Anna-Kaisa Pekonen, Jari Myllykoski ja Li Andersson.

Klaanin sixpack-vaakuna juontaa juurensa edelliseltä kerralta, kun House Arhinmäki johti valtakuntaa, mutta päätti lopulta lähteä kuuden klaanin yhteistyöstä ja erota hallituksesta.

Klaanin motto syntyi puolestaan Sotshin olympialaisissa, joissa kuningas Paavo Arhinmäki joutui selittelemään juhlimistaan jääkiekkojoukkueen kanssa.

RKP

Höyhensarjalainen House Haglund joutui ensimmäistä kertaa miesmuistiin jättämään maata johtavan hallituksen House Sipilän astuttua valtaan. Monet epäilevät päätöksen johtuvan osittain House Haglundin ja House Soinin erimielisyyksistä.

Klaani on tunnettu hallituksessa istumisesta säässä kuin säässä. Kuningas Carl Haglundin joukot ovat otollisia yhteistyökumppaneita, sillä he suostuvat aivan mihin tahansa, kunhan heille pyhä ruotsin kielen asema taataan.

Haglundin klaanin vaakunan leppäkerttu symbolisoi klaanin pientä kokoa, selkärangattomuutta ja sitkeyttä. Leppäkertun viisi pistettä edustavat suomenruotsalaisten prosenttilukua koko maassa ja ruotsinkielistä tv-kanava Yle Femiä. Kuningas Arhinmäen tavoin kuningas Haglund on ilmoittanut, että aikoo luopua kruunustaan ensi kesänä.

KD

Kuningatar Sari Essayah astui vastikään klaaninsa johtoon, mutta on toistaiseksi jäänyt edeltäjänsä, kuningatar Päivi Räsäsen varjoon. Kuningatar Räsänen tuli tunnetuksi kieltovimmastaan, jonka myötä entinen ministeri oli valmis kieltämään kaiken aina liiveistä alkoholin myyntiin ja homosuhteisiin.

Maltillinen kuningatar Essayah on aloittanut valtakautensa erittäin rauhallisesti ja on pysynyt poissa valokeilasta lähes kuningas Rinteen veroisesti.

Game of Arkadianmäkeen on saatu inspiraatiota Independentin jutusta.

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00