Ukrainan vuosi tiivistettynä – muistatko mistä kaikki sai alkunsa?

Itä-Ukrainan tilanne on jatkunut kiivaana viime päivät, ja viikonloppuna kymmeniä ihmisiä on kuollut taisteluissa.

Nyt Yhdysvalloissa pohditaan, pitäisikö maan puuttua konfliktiin tiukemmin. New York Times kertoo tänään, että Yhdysvallat harkitsee lähettävänsä aseapua Ukrainaan länsimielisille hallituksen joukoille.

Samaan aikaan Venäjä-mielisten kapinallisten johtaja uhoaa tuovansa 100 000 taistelijaa Itä-Ukrainaan.

Ukrainan konfikti on jatkunut jo yli vuoden ajan. Kokosimme lyhyen aikajanan, jossa ovat kriisin tapahtumat pääpiirteittäin.

Ukrainan kriisin tapahtumat tiivistettynä

21.11.2013 – Mielenosoitukset alkavat Kiovassa

Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš kieltäytyy allekirjoittamasta Ukrainan ja EU:n välistä lähentymissopimusta. Tämä saa kansan liikkeelle, ja ihmisiä kerääntyy pääkaupunki Kiovan keskustaan Maidan-aukiolle suuriin mielenosoituksiin. 

Hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin osallistuu joulukuun alussa 800 000 ihmistä.

Tammikuu 2014 – Ensimmäinen mielenosoittaja kuolee Maidanilla

Ukrainan parlamentti rajoittaa mielenosoituksia. Tammikuussa hyväksytty lakipaketti kieltää mielenosoittajilta kypärät, barrikadit, teltat, kovaääniset ja naamiot. Lait eivät lopeta mielenosoituksia, päinvastoin.

Serhiy Nigoyan ja Mihail Žyznewskyi ammutaan kuoliaiksi Kiovassa sen jälkeen, kun poliisi yrittää hajottaa leiriä rynnäköllä. He ovat ensimmäiset Maidanilla kuolleet mielenosoittajat.

Helmikuu 2014  – Maidanin mielenosoitukset kiihtyvät

20.2.2014 on mielenosoitusten väkivaltaisin päivä. Ainakin 88 ihmistä saa surmansa kahden vuorokauden kuluessa.

Kaksi päivää myöhemmin Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš katoaa. Mielenosoittajat ottavat haltuunsa presidentin hallinnon rakennuksia. Parlamentti päättää erottaa Janukovytšin.

Tunnelma kiristyy kuun lopussa Krimin niemimalla, ja venäläismielisten ja ukrainamielisten välillä on yhteydenottoja. 

Maaliskuu 2014 – Putin kommentoi Ukrainaa ja Krimillä äänestetään

Putin puhuu ensi kertaa julkisuudessa Krimin tilanteesta. Hänen mukaansa Ukrainan Krimillä liikkuvat naamiomiehet eivät ole venäläissotilaita vaan paikallisia itsepuolustusjoukkoja.

Itä-Ukrainassa kerätään adresseja.

Krimin alueparlamentti järjestää kansanäänestyksen Krimin niemimaan liittämisestä Venäjään. Muun muassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj tuomitsee äänestyksen etukäteen laittomaksi.

Kansanäänestyksen tulosten mukaan 97 prosenttia äänestäneistä kannattaa liittymistä Venäjään. 

Päivä äänestyksen jälkeen EU ja USA julkaisevat ensimmäiset pakotteensa Venäjää vastaan. EU määrää matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämisiä 21 henkilölle.

Ukraina vetää joukkojaan pois Krimiltä. Venäjä liittää Krimin niemimaan itseensä.

Huhtikuussa Putin myöntää, että Krimillä liikkuneet tunnustuksettomat sotilaat olivat venäläisiä erikoisjoukkoja.

Syksy 2014

Heinäkuussa Malaysia Airlinesin lentokone ammutaan alas Itä-Ukrainassa. 

Venäjä asettaa vastapakotteita EU:lle, ja kieltää elintarvikkeiden tuonnin Unionin alueelta.

Venäjälle myyntiin tarkoitettuja ruokaeriä myydään Suomessa halpaan hintaan, ja Putin-juustosta tulee ilmiö.

Syyskuussa Itä-Ukrainaan neuvotellaan tulitauko Minskissä. Tulitauko pitää pääosin, mutta yksittäiset yhteenotot jatkuvat päivittäin. 

Tammikuu 2015

Taistelut Itä-Ukrainassa kiihtyvät jälleen. Venäjän tukemat kapinalliset aloittavat suurhyökkäyksen Itä-Ukrainassa. Tavallinen elämä on vaikeutunut.

YK:n arvion mukaan Itä-Ukrainan konfliktissa on kuollut yhteensä yli 5000 ihmistä.

Lähteet:

121 päivää, jotka mullistivat Ukrainan

Ukrainan kriisin vaiheet

Kaikki alkoi Krimin vihreistä miehistä

Ukrainan rauhanneuvottelut jatkuvat taas Minskissä

Itä-Ukrainan separatistijohtaja: Ei enää tulitaukoneuvotteluita

Ukraina: Neuvottelut päättyivät ilman yhteisymmärrystä