Ylen arkistovideo: Vaalien ääniharava 8-vuotiaana tv:ssä – ei todellakaan jää sanattomaksi

 
Nuoret naiset rynnistivät vaaleissa eduskuntaan. Yksi heistä on vasemmistoliiton Li Andersson, 27, joka sai seitsemänneksi suurimman äänisaaliin koko Suomessa, 15154 ääntä.
Jotkut ovat saattaneet internetissä törmätä videoon, jossa 8-vuotias Li Andersson aiheuttaa sydämentykytyksiä tunnetulle taiteilijaisälleen Jan-Erik Anderssonille.
​

Kyse on Svenska Ylen Elävän arkiston Arkivetin viime vuonna julkaisemasta otteesta Villa Wasa -keskusteluohjelmasta marraskuulta 1995.

Haastattelussa Jan Erik-Andersson kertoo eroperheen elämästä – arkaluontoisistakin asioista – kieli keskellä suuta, mutta tytär on ei sanoissaan säästele.

Poimintoja keskustelusta (suomenkielinen tekstitys löytyy videosta):

Juontaja (J): Jouduitko luopumaan jostain, kun sinusta tuli isä?

J-E: Sanouduin irti luottamustehtävistäni. Omistin kaiken aikani taiteelle ja perheelle. Ikävä kyllä myös viinalle, jonka jätin kolme vuotta sitten.

J: Li:kö sai sinut jättämään sen?

J-E: Avioero vaikutti asiaan. En halunnut erota viinapöhnässä.

L: Sinä nukuit koko ajan silloin kuin joit!

J-E: Tein paljon töitä. Kun taiteilija tekee paljon töitä, täytyy myös rentoutua.

L: Teit töitä kaiket yöt ja joit koko ajan. Sitten olit päivällä hirveän hapan!

(naurua)

J-E: Eikö nyt ole parempi?

L: On.

​

J: Joudutko koskaan häpeämään isääsi?

L: Joudun!

J: Milloin esimerkiksi?

L: Nyt! Hän maalasi sormensa!

JE: Kerron miten siinä kävi. Halusin maalata naamaani auringon.

L: Ja minä kielsin. Olisin kuollut häpeään!

​

J-E: Heitin televisionkin pellolle. Se oli hyvä juttu!

L: Ei minusta. Nyt isä istuu viiteen asti aamulla tietokoneen ääressä. Televisiosta ei tulisi niin kauan hyvää ohjelmaa.