Kyllä, Timo Soini uskoo omaan linjaansa – Soini kielsi 4 kertaa neljässä minuutissa pettäneensä lupauksensa äänestäjille


Eduskuntavaalien alla perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini moitti muita puolueita köyhien unohtamisesta. Vaalien jälkeen hallituksessa perussuomalaiset ovat olleet mukana säästöissä, jotka leikkaavat muun muassa lapsiperheiltä ja työttömiltä.

Näin Marja Sannikan ja Timo Soinin keskustelu siis eteni:

Marja Sannikka
: Vaalien alla te moititte muita puolueita, että ne ovat kokonaan unohtaneet köyhän asian. Ohjelmassa sanotte muun muassa näin: Mielivaltaisten leikkausten on loputtava ja 90-luvun laman virheitä ei tule enää toistaa. Suomalaisista on ryhdyttävä nyt huolehtimaan. Nyt sitten vaalien jälkeen olette tehnyt seuraavaa: Leikkaatte eläkeläisiltä, lapsiperheiltä ja työttömiltä, heikennätte työllisten asemaa, heidän palkkaa ja etuja - erityisesti pienipalkkaisten naisten. Myönsitte Kreikalle kolmannen lainapaketin ja maahan tulee ennennäkemätön määrä turvapaikanhakijoita, joista osan te otatte tänne vapaaehtoisesti. Tämän valossa, niin onhan tämä ihan mieletöntä lupausten pettämistä.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.): Ei pidä paikkaansa. (1. kerta) Perussuomalaiset ei ole rintamakarkureita. Me ollaan sellaisessa tilanteessa, että nyt täytyy tehdä päätöksiä. Otetaan muutama esimerkki. Mä sanon, kun väitit, että on unohdettu köyhän asia, niin takuueläke nousee, Yle-verosta vapautettiin 300 000 ihmistä, indeksin suoja on toimeentulotuella, toimeentulotuki siirretään Kelalle ja omaishoidontuki nousee.

MS: Nämä ovat siellä ja te olette tehneet ne, mutta nämä ovat pienempiä asioita. Valtiovarainministeriön omien arvioiden mukaan leikkaukset osuvat pienituloisiin ja köyhiin.

TS: Leikkaukset osuu kaikkiin, mutta erityisen pahasti olisi osunut pienituloisiin, jos arvonlisäveroa olisi nostettu.

MS: Ainahan voi sanoa näitä, mitä on torjuttu.

TS: Aina pitää sanoa se, mikä on totuus asiassa.

MS: Onko sun mielestä totuus asiassa oikeesti se, että te olette pystyneet edistämään teidän tavoitteita tarpeeksi?

TS: Ei tarpeeksi, aina pitää pyrkiä parempaan, mutta on pystytty. Ihmisille olen esittänyt 23 kohtaa vastauksena, että missä perussuomalaisten tavoitteet on toteutunu nyt, kun media ja vanhat puolueet huutavat, että mitään ette ole saanut aikaiseksi. Tämmönen propaganda täytyy torjua. Ja ylipäätään mä hyväksyn, että perussuomalaiset on erityisesti kepin nokassa, koska se on erityinen ja erinomainen puolue. Nyt kun tehdään näitä päätöksiä, jotka on yhteisiä, niin perussuomalaiset on usein kritiikin kohteena, eikä muut hallituspuolueet, mutta sellaista se politiikka on. (2. kerta)

MS: Mutta sä ymmärrät, jos on tehty 22 päätöstä, jotka on hyviä mutta 100, jotka on huonoja.

TS: 23.

MS: 23, mutta 100, jotka on huonoja, niin sillähän on merkitystä, mikä koko linja on. Onko sun mielestä oikeesti koko linja sellainen, että se auttaa suomalaista köyhää.

TS: Ei ole asia yksinkertainen. Monella on tosi vaikea tilanne, mutta jos nyt katsotaan vaikka takuueläkeläisen asemaa.

MS: Ei katota sitä, vaan kokonaisuutta.

TS: Jos ajatellaan kuka on köyhä niin takuueläkeläinen, jonka tulot on 700-800 euroa kuussa, niin hän on köyhä tai pienituloinen. Hän saa 23 euroa lisää takuueläkettä ja sen lisäksi Yle-vero poistuu.

MS: Lisäksi hänen asumistukeaan leikataan.

TS: Jos saa asumistukea.

MS: Mutta ei ole järkeä katsoa yksittäistä kohtaa vaan kokonaisuutta. Oletko tyytyväinen kokonaisuuteen? Oletko sitä mieltä, että perussuomalaiset ovat pystyneet edistämään juuri köyhän asiaa hyvällä tavalla?

TS: Ei ole täysin pystytty, mutta on pystynyt takaamaan 100 000 ihmiselle takuueläkkeen ja 300 000 ihmiselle verovapauden Yle-verosta. Toimeentulotuella on indeksi. Siellä on iso määrä asioita nyt, kun tuolla jotkut vouhaa, että kaikki lupaukset on petetty. En mä ole pettänyt yhtään mitään. (3. kerta)

MS: Et mitään ole pettänyt?

TS: En ole pettänyt. (4. kerta)

Katso kaikki Marjan vallassa -ohjelman videot: