Erilainen kuin muut – kuka ihmeen Zlatan?

Kuva: EPA. Kuvankäsittely: Kioski​
Kuva: EPA. Kuvankäsittely: Kioski​

Kuka saa päähänsä tatuoida 50 nimeä kehoonsa hyvän tarkoituksen vuoksi? No okei, tilapäisiä tatuointeja, mutta silti.

Tietysti Zlatan.

Miehen viimeisin tempaus nousi julkisuuteen viikonloppuna. Hän otti pelipaidan pois päältään maalia tuulettaessaan ja paljasti uudet tatuointinsa – 50 tuntemattoman, nälänhädästä kärsivän ihmisen nimeä. Pysyviä tatuoinnit eivät ole, mutta viesti tuli selväksi. Kamerat räpsyivät.

– Vaikka tatuoinnit katoavat tänään, nämä ihmiset ovat yhä keskuudessamme, Zlatan sanoi.

Tempauksen taustalla on YK:n hyväntekeväisyyskampanja (video yllä).

– Minut tunnistetaan kaikkialla ja minulle hurrataan. On kuitenkin nimiä, joille kukaan ei hurraa missään. Jos voisin, kirjoittaisin jokaisen heidän nimensä kehooni, hän sanoi kampanjavideolla.

Mutta kuka Zlatan?

Rikas. Röyhkeä. Palvottu. Niin kuuluisa, että hänestä puhutaan pelkällä etunimellä.

Toinen sija on sama kuin tulisi viimeiseksi. Tällä listalla minun pitäisi olla sijoilla 1, 2, 3, 4, ja 5, kaikella kunnioituksella muita kohtaan.

Ruotsalainen Zlatan Ibrahimovic, 33, on yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista, joka tällä hetkellä edustaa ranskalaista Paris Saint-Germainia. Maahanmuuttajaperheen pojan ryysyistä rikkauksiin -tyyppistä elämäntarinaa avataan vuonna 2011 ilmestyneessä omaelämäkerrassa Minä, Zlatan. Yksi kirjan teemoista on erilaisuus.

"On okei olla erilainen kuin muutUskokaa yhä itseennese toimi minullakin kaikesta huolimatta.", Zlatan toteaa kirjan esittelyssä.

Erilainen Zlatan todellakin on. Ja oman tiensä kulkija. Hän on tunnettu pohjattomasta itseluottamuksestaan...

1.) Kentän ulkopuolella:

Kun Dagens Nyheter -lehti nosti Zlatanin Ruotsin kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi urheilijaksi (1. Björn Borg, tennis), totesi Zlatan: ”Toinen sija on sama kuin tulisi viimeiseksi. Tällä listalla minun pitäisi olla sijoilla 1, 2, 3, 4, ja 5, kaikella kunnioituksella muita kohtaan.”

Toimittajiin Zlatan ei aina suhtaudu kovin lämpimästi. Ei ainakaan, jos he eivät osaa kysyä oikeita kysymyksiä, kuten tässä tapauksessa.

Vuosi sitten erityisesti ruotsalaisten tunteisiin vetosi Volvo-mainos, jossa Ibrahimovic oli pääosassa.

2.) Ja pelikentällä: