Kolumni: Logiikan oppitunti rasisteille

Suomi on ollut aina monikulttuurinen maa, jonka kansalaiset olivat ennen itsekin "elintasopakolaisia".
​

Kun on mennyt aiemmin tänä vuonna naimisiin bosnialaisesta muslimiperheestä kotoisin olevan naisen kanssa, on hieman ristiriitaista, että juuri kansanedustaja Olli Immonen (ps) lietsoi viikonloppuna avointa sotaa monikulttuurisuutta vastaan.

Loogiset ristiriidat ovatkin maahanmuuttokritiikissä tai avoimessa rasismissa tyypillisiä. Tässä kommentteja muutamaan ajatusvirheeseen.

1. Suomalaiset olivat ennen "elintasopakolaisia"

Onkohan historiaa harrastava Olli Immonen lukenut koskaan Suomen suuresta maastamuutosta? 1900-luvun alussa ja toisen maailmansodan molemmin puolin Suomesta muutti suuria määriä ihmisiä paremman elintason perässä pois.

Ensin mentiin Amerikkaan, sitten Ruotsiin. Yhdysvaltoihin muutti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä 300 000 ihmistä eli noin kymmenen prosenttia esimerkiksi vuoden 1917 asukasluvusta.

Jos Immonen olisi elänyt tuolloin, mitäpä hän olisi tuuminut, jos amerikkalaiset poliitikot olisivat julistaneet sodan Suomesta tulevaa pakolaisvirtaa vastaan?

2. Suomalainen kulttuuri on muualta muuttaneiden tekemää

Olli Immonen haaveilee Suomesta, jossa olisi yksi yhtenäinen kansa ja kulttuuri, johon kaikki olisivat sitoutuneita. Melkoinen utopia.

Suomalainen kulttuuri on todellisuudessa vahvasti muualta tulleiden muokkaamaa.

  • Kun Immonen avaa suunsa, hän käyttää suomen kieltä, jonka sanoista huomattava osa on Venäjältä, Ruotsista tai Englannista.

  • Immonen on kotoisin ruotsalaisten perustamasta Oulun kaupungista.

  • Hän on ollut töissä Securitaksella, joka on ruotsalaisten omistama yhtiö.

  • Jos hän syö eduskunnan kuppilassa yhdenkin perunan, tulee hän maistaneeksi alun perin Etelä-Amerikasta kotoisin olevaa koisokasvia.

  • Jos hän päivittää Facebookiin manifestejaan kännykällä, käyttää hän aasialaisten valmistamaa laitetta.

  • Kun hän lataa kännykäänsä lisää virtaa, käyttää hän keksintöä, jonka toi Suomeen Venäjällä syntynyt suomensaksalainen tehtailija.

Vanhan historiantutkijoiden sloganin mukaan Suomi oli yhtenäinen 105 päivää talvisodan ajan. Ei ennen eikä sen jälkeen.

Maailma ei ole kirsikkakakku, josta voisi poimia vain parhaat palat.

3. Maahanmuuton rajoitukset voivat ajaa Isiksen riveihin

Olli Immonen haluaisi rajoittaa erityisesti maahanmuuttajien perheenyhdistämisiä. Toisin sanoen kun joku saa Suomesta turvapaikan, hän ei Immosen mielestä saisi kovin hyvillä perusteilla tuoda perhettä Suomeen.

Samaan aikaan Immonen vastustaa ilmiötä, jossa nuoret miehet lähtevät Suomesta Isisin riveihin taistelemaan.

Jo tässä on ristiriita. Yksinäiset, joskus aika toimettomat nuoret miehet ovat altiita Isiksen houkutuksille.

Toinen maahanmuuton rajoituksiin liittyvä ongelma on tilastollinen. Suomesta lähti viime vuonna 15 000 ihmistä ulkomaille ja tänne tuli 30 000 ihmistä lisää. Jos on ollut hereillä peruskoulussa, osaa laskea, että maastamuutto on huomattavaa verrattuna maahanmuuttoon. Kaikki ulkomaalaiset eivät jää tänne, vaan moni lähtee vapaaehtoisesti pois. Lisäksi aika moni suomalainen lähtee ulkomaille työn tai opiskelujen perässä.

Mitä vimmatummin ulkomaalaisia estetään tulemasta Suomeen, sitä tehokkaammin muut maat estävät suomalaisia tulemasta omalle maaperälleen. Tämän moni on huomannut esimerkiksi pyrkiessään Venäjälle työtehtävää tekemään. Viisumirumba on uuvuttava.

Maailma ei ole kirsikkakakku, josta voisi poimia vain parhaat palat.

4. Suomi on yhä demokratia

Olli Immonen pitää Suomea “demokratiana” vain lainausmerkeissä, koska hän ei saa kirjoitella Facebookiin yön tunteina monikulttuurisuutta vastustavia sotaan viittaavia tekstejä ilman, että siitä nousee kova poliittinen myrsky eli Immosen sanoin “ajojahti”.

Minusta se juuri on merkki demokratiasta ja sananvapaudesta. Poliitikkojen hölmöilyiden arvostelu on kielletty vain diktatuureissa.

5. Maahanmuuttokriitikoiden kanssa voi olla myös samaa mieltä

Perussuomalaiset on kaksijakoinen puolue, jossa toinen siipi vastustaa kaikin tavoin maahanmuuttoa ja toiselle tärkeämpiä ovat aivan muut asiat.

PS:n kansanedustaja Simon Elo muistutti Twitterissä, että hänelle "monikulturismin vastustaminen" tarkoittaa sitä, että hän haluaisi kaikkien Suomeen tulevien kotoutuvan hyvin.

Tästä on erittäin helppo olla samaa mieltä.

​

Korjaus 27.7. klo 15.36: Toisin kuin tekstissä aiemmin väitettiin, peruna on koisokasvi, ei juures.

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00