Kolumni: Ryhdy kummiksi kansanedustajalle – he tarvitsevat sinua kuin kehitysmaiden lapset

​

Vaalituloksen selvittyä sain Facebookissa viestin, jossa kerrottiin Kummiksi kansanedustajalle -ryhmästä.

Ryhmän nimi ja toimintatapa sai minut ajattelemaa afrikkalaista kummilastani. Minun kummilapseni Salamatu asuu Sierra Leonen maaseudulla paikassa, jossa ei ole julkista liikennettä, ja jonne ei edes sadekaudella pääse autolla.
Ilman tukeani 10-vuotias Salamatu tuskin saisi käydä koulua. Toivon, että rahallinen tukeni mahdollistaa sen, että Salamatu saa edes hieman paremman lähdön elämälleen. En ajattele Salamatun tukemista kuitenkaan lahjoituksena yksittäiselle lapselle, vaan mahdollisuutena yhden ihmisen kautta vähentää eriarvoisuutta ja tukea sitä kautta yhteiskunnan turvallisuutta.
Uskon, että rahaa tärkeämpi apu Salamatulle on kuitenkin kirjeenvaihtomme. Pyrin kirjoittamaan Salamatulle niin, että hän ymmärtäisi ettei hänen sukupuolensa ole este sille, että hän voi tehdä elämässään mitä tahansa.
Vaikka Salamatun ja minun kirjeenvaihto on muuttanut meidän molempien elämää, en ollut ajatellut mahdollisuutta vaikuttaa kansanedustajiin kirjein. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan äänestän vaaleissa ja sen jälkeen annan edustajien tehdä työtään puuttumatta siihen. 
Edustuksellinen demokratia tarjoaisi kuitenkin mahdollisuuden tehdä muutakin. Jos haluan vaikuttaa siihen, millaisia minuakin koskevia lakeja kansanedustajamme laativat, kannattaisi ehkä olla yhteydessä ihmisiin, jotka lakeja säätävät. 
Harva meistä edes tietää nimeltä kahdestasadasta kansanedustajasta, kuin ne tunnetuimmat. Kansanedustajia ja kehitysmaiden lapsia yhdistää se, että suuri osa heistä on kasvotonta massaa, joiden ajatuksista ja elämästä emme tiedä mitään.
Mitä tulee kansanedustajiin tämä olisi helppoa muuttaa, koska kansanedustajien yhteystiedot löytyvät eduskunnan sivuilta. Juuri tätä Kummiksi kansanedustajille -ryhmän jäsenet aikovat tehdä. He valitsevat kansanedustajan, jonka työtä aikovat tukea seuraavan nelivuotiskauden. 
Toimintatapa on sama kuin kehitysmaiden kummilasten kohdalla, vaikka raha ei vaihdakaan omistajaa. Ryhmäläiset siis aikovat lähettää kirjeitä valitsemalleen kansanedustalleen itseään huolestuttavista asioista.
Ruutukaappaus Kummiksi kansanedustalle -ryhmän kuvauksesta.​
Ruutukaappaus Kummiksi kansanedustalle -ryhmän kuvauksesta.​

Toivottavasti kansanedustajat vastaavat yhtä koskettavasti kuin kummilapseni Salamatu vastasi minun kirjeeseeni. 

– Kiitos kun olet olemassa ja ajattelet minua, Salamatu kirjoitti.
Ehkä joku päivä joku kansanedustajista kirjoittaa minullekin näin.
​

p.s. Alla olevalla videolla näet kaikki kaksisataa tuoretta kansanedustajaa. Montako heistä tunnistat? Voisiko joku heistä olla sinun kummikansanedustajasi?

Kansanedustajakimara from Yle Kioski on Vimeo.

Kenen kummiksi Anna Perho ryhtyisi – Katso Kioski

Tänään Kioskissa pohditaan kummikansanedustajien lisäksi myös muita tuoreita uutisia ja someilmiöitä. Rakel Liekin johtamassa keskustelussa väittelevät Anna Perho, Kasper Strömman ja Juhani Mykkänen.

Suora maanantaikeskustelu Yle Areena ja TV2 klo 19.30.