Kolumni: Helppo sääntö sinulle poliitikko – älä lupaa mitään!

​

Kylläpä keskustaa, kokoomusta ja perussuomalaisia nyt lyödään tuoreesta päätöksestä leikata koulutuksesta 600 miljoonaa euroa. Oppositio kommentoi asiaa näin:

"Hallitus on leikkaus- ja keskittämispolitiikallaan murentanut suomalaista sivistystä ja koulutusta heikentäen mahdollisuuksia saada Suomi nousuun. Ihmisten huoli koulutuksen tasa-arvosta ja tulevaisuudesta on aito." 

Ei kun, sori sori! Tämähän onkin keskustan oma välikysymys viime helmikuulta.

Puolueiden syödyt vaalilupaukset tuovat mieleen rakkaan ystävämme SDP:n vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Silloin demarit lupasivat kaksi ehdotonta asiaa:

Sen jälkeen tapahtui:

  • Eläkeikää päätettiin nostaa, mutta ei vielä kuluneella vaalikaudella.
  • Kreikalle annettiin tukea, jonka kylkeen rakennettiin todella monimutkaiset vakuudet eli takaukset. Niiden taloudellinen hyöty Suomelle on todennäköisesti vähäinen.

SDP:tä kritisoitiin silloin turhasta ehdottomuudesta. Vaalilupausten sanamuotoihin tarrautumisesta puolue ei hyötynyt mitenkään. Tämän kevään vaaleissa tuli tappio.

Kevään vaalien alla Juha Sipilä kieltäytyi ottamasta kantaa asioihin edes kysyttäessä. Hän meni kuitenkin lupaamaan, että koulutuksesta ei leikata.

Ja leikattiin kumminkin.

Mitä jos sovittaisiin jatkossa näin:

  1. Jos olet poliitikko, kerro avoimesti mielipiteesi ennen vaaleja.
  2. Älä lupaa mitään, sillä politiikka on kompromissien tekoa.
  3. Jos et ymmärtänyt, palaa kohtaan 1.
​