Kioskin vakkarit: Juutalainen saa kutsua toista juutalaista koiraksi, jos haluaa

Kioskin vakioasiakkaina olivat maanantaina YleX:n vastaava tuottaja Lauri Korolainen, käsikirjoittaja ja toimittaja Jari Hanska sekä toimittaja Maria Pettersson. Jokainen toi mukanaan yhden uutisen, joka tulisi lukea ennen nukkumaanmenoa.

1. Juutalainen saa pilailla juutalaisen kustannuksella

Jari Hanska toi lähetykseen jenkkikoomikon ja käsikirjoittajan Lena Dunhamin kirjoittaman kolumnin, joka ilmestyi The New Yorker -lehdessä. Kaikkien kannattaa se vielä lukaista. 

Dunham sai aikaan kohun verrattuaan juutalaista poikaystäväänsä koiraan humoristisessa kolumnissaan. Dunham on itsekin juutalainen.

Jari Hanska halusi keskustella huumorin rajoista ja siitä ymmärretäänkö satiiria tarkoituksellisesti väärin.

– Vaikuttaisi siltä, että ihmisten satiirilukutaito on heikko vähän kaikkialla. Kaikkia uskontoja ja yhteisöjä pitää voida käsitellä myös huumorin keinoin ja kritisoida. Jos huumori on ihan surkeaa, senkin saa sanoa, Hanska sanoo.

– Jos olisin Lena Dunhamin poikaystävä, en ole ihan varma, tykkäisinkö tästä ihan hirveästi. Poikaystävällä on kuitenkin oikeus määritellä, onko se loukkaavaa, sanoo Maria Pettersson.

Lauri Korolaisen mielestä kolumnin isoin ongelma ei ole viittaus juutalaisuuteen, vaan se, että teksti paljastaa hyvin intiimejä asioita pariskunnan elämästä. Kuten sen, että Dunhamin poikaystävä nukkuu Dunhamin vaatteet rintaa vasten silloin, kun nainen on matkoilla.

2. Venäjä laskee, kuka on heidän puolellaan, kuka heitä vastaan

Ensimmäistä kertaa Kioskin vakioasiakkaana nähdyn toimittaja Maria Petterssonin aiheena oli Venäjällä 9. toukokuuta vietettävä toisen maailmansodan voitonpäivä.

Kun toisen maailmansodan loppumisesta on 70 vuotta, ovat bileet erityisen suuret. Paikalle on kutsuttu valtionpäämiehiä ja -naisia ympäri maailmaa. Venäjän media seuraa tarkasti, kuka tulee ja kuka ei. Muun muassa Suomi, Saksa, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska eivät osallistu. Kiina ja Pohjois-Korea taas ovat ilmoittautuneet osallistuvansa.

Venäjällä ajatellaan, että tämän vuoden Voitonpäivän juhlaan saapuminen kuvastaa sitä, kuka on meidän puolella ja kuka meitä vastaan

Tänään uutisointiin, että Japanin pääministeri ei osallistu juhlallisuuksiin Venäjällä, mutta Tsekin presidentti taas osallistuu.

– Venäjällä ajatellaan, että tämän vuoden Voitonpäivän juhlaan saapuminen kuvastaa sitä, kuka on meidän puolella ja kuka meitä vastaan, analysoi Maria Pettersson.

​

Petterssonin mukaan Venäjä on myös yksi eduskuntavaalien isommista aiheista, vaikka keskustelussa oli hänen mielestään toivomisen varaa.

– Oikeisto sanoo, että lisää rahaa puolustukseen ja vasemmisto sanoo, että meidän on tuettava Venäjän sisäistä demokratiakehitystä. Molemmat ovat älyllisesti epärehellisiä väitteitä, Pettersson sanoi.

Pettersson halusi kuulla muiden raatilaisten mielipiteen siihen, miten Venäjään tulisi suhtautua.

Meidän pitäisi suhtautua Venäjään kuin suhtautuisimme kävelemiseen yöllä Helsingin keskustassa.

– Meidän pitäisi suhtautua Venäjään kuin suhtautuisimme kävelemiseen yöllä Helsingin keskustassa. Todennäköisesti pärjää parhaiten, jos keskittyy omaa peliin, näyttää määrätietoiselta, kävelee tiukkailmeisesti ja mieluiten liikkuu porukassa, Lauri Korolainen luotasi.

Myös sitä tulisiko Suomen liittyä Natoon käsiteltiin suorasanaisesti. Hanska ja Pettersson eivät kannattaneet Nato-jäsenyyttä. Korolainen taas kertoi olevansa Nato-jäsenyyden kannalla.

"Lisää fyrkkaa Justimukselle"

YleX:n Lauri Korolainen veti kotiinpäin ja toi keskusteluun YleX:n uutisen siitä, miten Youtubella tehdään rahaa, jossa musiikki- ja sketsiryhmä Justimus kertoi tienaavansa myös Youtube-videoilla.

Korolainen halusi myös pohtia television tulevaisuutta. Raati päätyi kuitenkin pohtimaan myös sitä, osaavatko Justimus ja muut tubettajat hinnoitella itsensä oikein.

– Tässä viesti Justimuksen jätkille. Pyytäkää enemmän fyrkkaa. Teille maksetaan enemmän, jos te vaan pyydätte, sanoi Hanska.

KATSO KOKO LÄHETYS TÄSTÄ