"Keskiolut Alkoon" – ja some sekosi heti

Tämä mies hymyili Oktoberfest-olutfestivaalilla Saksassa 2014. Kuva: EPA​
Tämä mies hymyili Oktoberfest-olutfestivaalilla Saksassa 2014. Kuva: EPA​

Sosiaalista mediaa tänään seuranneille on ehkä käynyt jo selväksi, että keskusta haluaa keskioluen pois kaupoista.

Tai on itse asiassa halunnut jo pidempään.

Vuonna 2013 keskustan puoluehallituksessa tehdyn linjauksen nosti tänään esiin viihdelehti Stara. Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vahvisti Yle Uutisille, että kyse todella on puolueen virallisesta linjasta. Keskustan vaaliristeilyllä viikonloppuna asia ei noussut esiin.

Eduskuntavaaleihin on nyt 70 päivää. Nähtäväksi jää, onko kaikki julkisuus hyvää julkisuutta keskustalle, joka on jo julistettu seuraavaksi pääministeripuolueeksi.

Sosiaalisessa mediassa olutlinjaus oli monelle ns. syöttö suoraan lapaan:

OLUT + KEPU = KOHU! Miksi Keskusta haluaa keskioluen Alkoihin? Miksi viinibloggaaja vastustaa ja haluaa viinit ruokakauppoihin? Kioskin suorassa tv-lähetyksessä tänään vieraina Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ja viinibloggaaja Arto Koskelo.
 
Lisäksi Kioskin vakioasiakkaat Jari Hanska, Vappu Kaarenoja ja Henri Heikkinen kertovat, mitä sinun tulee tänään tietää ennen nukkumaanmenoa.
 
Kioski TV2 klo 19.30. Osallistu keskusteluun: #ylekioski