Jos Ukrainan kriisi olisi koululuokka – ja mitä tänään oikein tapahtuu

Vaikea saada selkoa, mistä Ukrainan kriisissä oikein on kyse?

Kuvittele koululuokka. 

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan presidentti Petro Porosenko ovat tappelevia oppilaita.

Putin on lähes kaikkien mielestä pääpukari, vaikkei sitä myönnä, mutta on Porosenkokin iskenyt muutaman kerran takaisin.

Koko ajan on vaarana, että käsirysy laajenee joukkotappeluksi, johon tulee mukaan muitakin. Niitä, jotka ovat tähän asti vain tarkkailleet tilannetta.

Luokan opettaja on maailman vaikutusvaltaisin nainen, Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Koulun rehtori on maailman vaikutusvaltaisin ihminen, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama.

Rehtori soitti eilen pahikselle ja kehotti tätä osallistumaan rakentavalla tavalla tänään pidettävään sovittelutilaisuuteen.

Tässä ollaan juuri nyt. Tänään tuli vahvistus, että Putin osallistuu ns. Minskin kokoukseen.

Mutta keitä nämä avainhenkilöt oikein ovat? Pyysimme analyysin Ulkopoliittisen instituutin tutkijalta Kristi Raikilta.

MINSKIN KOKOUKSEN AVAINHENKILÖT

Kuva: EPA​
Kuva: EPA​

Angela Merkel – Saksan liittokansleri 

Avainhenkilö lännen puolella, laittanut itsensä likoon kriisin ratkaisemiseksi. Toimii varovaisesti ja matalalla profiililla, mutta antaa myös tiukkoja lausuntoja. Hyvä ymmärrys Putinista. 

Kuva: EPA​
Kuva: EPA​

Petro Porošenko – Ukrainan presidentti 

Ukrainan luottomies, jonka toivotaan saavan rauhan maahan. Taitava toimija huippupolitiikassa ja tuonut aiemmin hyviä ehdotuksia kriisin ratkaisemiseksi. Odotetaan pitävän kiinni Ukrainan kansallisista eduista.

Kuva: EPA​
Kuva: EPA​

Vladimir Putin – Venäjän presidentti

Arvoitus mihin pyrkii ja millaisin keinoin. Häikäilemätön peluri, joka on tunnettu käyttävän myös psykologisia keinoja vastapelureidensa heikentämiseen. Putin haluaa pitää Ukrainan etupiirissään eli poliittisena pelikenttänä, ja konfliktin ylläpitäminen on ehkä hänelle paras vaihtoehto. 

Kuva: EPA​
Kuva: EPA​

François Hollande – Ranskan presidentti

Kohottaa lähinnä omaa valtiomiesprofiiliaan, Merkelin aisapari. Ranskan mukanaolo myös laajentaa EU:n edustusta kriisissä.

MINSKIN KOKOUKSEN LOPPUTULOS?

Jos kokous epäonnistuu, on oletettavaa, että kriisi laajenee. On mahdotonta sanoa, mitä se käytännössä tarkoittaisi. Porosenkon mukaan koko Ukrainaan julistettaisiin sotatilalaki.

Yle Uutiset seuraa kokousta hetki hetkeltä.