Meneekö tämäkään nyt ihan oikein? Jaanan pitäisi jättää valmistumatta saadakseen lisää tukea

Kuvituskuva. Kuva: Yle​
Kuvituskuva. Kuva: Yle​

Pääkaupunkiseudulla opiskeleva Jaana on ihmeissään. Eikä ihme.

Jaana opiskelee tällä hetkellä ammattikorkeakoulututkintoa kolmatta vuotta ja sanoo ”jo nyt” huomanneensa, että työnantaja ei ainakaan hänen alallaan tutkintoa arvosta. Työnhaussa hänet päihittävät yliopisto-opiskelijat.

En pysty opiskelemaan saman alan kandia, koska minulla ei ole oikeutta opintotukeen, enkä pysty opiskelemaan saman alan maisteria, koska paperini eivät riitä siihen vaikka olisin kiitettävän tason opiskelija.

– Siksi haluankin ammattikorkeakoulututkintoni jälkeen mennä opiskelemaan samaa alaa yliopistoon taatakseni työllistymiseni, Jaana kertoo. 

Mutta siitä onkin tulossa huomattavasti nykyistä kalliimpaa.

Kun paperit eivät riitä

Eduskunta saattaa perjantaina sinetöidä päätöksen, jonka mukaan korkeakoulututkinnon tehnyt opiskelija ei voi enää saada opintotukea toiseen samantasoiseen tutkintoon.

Jos opintotukea saa jatkossa vain yhteen tutkintoon, Jaana voi toki pyrkiä yliopistoon, mutta tukea ei enää heruisi.

– En pysty opiskelemaan saman alan kandia, koska minulla ei ole oikeutta opintotukeen, enkä pysty opiskelemaan saman alan maisteria, koska paperini eivät riitä, vaikka olisin kiitettävän tason opiskelija, Jaana summaa tilanteensa.

Yliopistosta riippuen Jaana joutuisi tekemään kanditason opintoja paljolti uudestaan. Siihen hän ei saisi tukea, jos laki menee nyt läpi.

Joissakin yliopistoissa ja joillakin aloilla voi olla mahdollista saada AMK-tutkinto hyväksytyksi suoraan kandin tutkinnoksi, jolloin opintotuki jatkuisi mahdollisen maisteriohjelmaan pääsyn jälkeen. Jaana on tarkistanut, että hänen tapauksessaan tämä ei ole mahdollista.

 Tällaiset siirtymät eivät muutenkaan nykyisellään oikein toimi. Yliopistosta riippuen Jaana joutuisi tekemään kanditason opintoja paljolti uudestaan. Siihen hän ei saisi tukea, jos laki menee nyt läpi, sanoo Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin puheenjohtaja Joonas Peltonen.

Porsaanreikä: Valmistumatta jättäminen?

Jos Jaana haluaa säilyttää opintotuen yliopistossakin, hänellä on yksi vaihtoehto: Hänen pitäisi olla valmistumatta eli jättää AMK-tutkinto loppusuoralle ja hakea sen jälkeen yliopistoon. Näin hän voisi Peltosen mukaan käyttää opintotukikuukausia edelleen.

Kyllä minun mielestäni ihmisellä pitäisi olla ainakin kerran elämässään mahdollisuus uran vaihtoon ja tätä myötä uuteen korkeakoulutukseen.

– Se taas on aikamoinen kannustinloukku, joka pidentää opintoaikoja, sanoo Peltonen.

Jaana sanoo sinänsä ymmärtävänsä, jos uudistuksella halutaan vaikuttaa useiden erilaisten tutkintojen ”tehtailuun”.

– Kyllä minun mielestäni ihmisellä pitäisi olla ainakin kerran elämässään mahdollisuus uran vaihtoon ja tätä myötä uuteen korkeakoulutukseen.

Jaana ei esiinny jutussa koko nimellään, koska ei halua sen vaikuttavan työnsaantimahdollisuuksiinsa.