Hyviä uutisia maailman uhanalaisimmalta kissapedolta – määrä kaksinkertaistunut seitsemässä vuodessa

Amurinleopardi. EPA/Bernd Thissen​
Amurinleopardi. EPA/Bernd Thissen​

Maailman harvinaisimpana pidetyn kissan amurinleopardin määrä luonnossa on kaksinkertaistunut viimeisen seitsemän vuoden aikana. Asiasta kertoo WWF.

Amurinleopardeja elää luonnossa Venäjän Kaukoidässä. Siellä myös niiden laskenta suoritettiin Land of the Leopard -kansallispuistossa. Kun vuonna 2007 amurinleopardeja oli noin 30 yksilöä, nyt niitä laskettiin olevan ainakin 57. Venäjän lisäksi kissapetoja tiedetään olevan jonkin verran myös Kiinassa ja Pohjois-Koreassa. Maailman eläintarhoissa amurinleopardeja on muutama sata yksilöä.

Amurinleopardeja on nyt 200% enemmän!
Amurinleopardeja on nyt 200% enemmän!

Amurinleopardi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Se säilyy sellaisena edelleen, mutta yksilöiden määrän kasvua pidetään kuitenkin rohkaisevana merkkinä suojelutyön onnistumisesta.

Suomalaisille kissa on tuttu Korkeasaaresta. Eläintarhassa on pidetty amurinleopardeja  1970-luvun lopulta lähtien ja tälläkin hetkellä siellä pidetään kolmea kissaa. Korkeasaari kuuluu myös Amur Leopard and Tiger Allianceen, joka on Amurin kissapetojen suojelun kattojärjestö.