Himona Suomi: Kultaa, haulikoita ja hyttysiä
Kullanhimo, kultakuume, kutsutaan sitä miksi tahansa, nähdään helposti negatiivisena asiana. Sitä myöten kullankaivajia pidetään ahneina, vihamielisinä ja hulluutensa riivaamina valtaajina. Toisaalta kullankaivuuseen liittyy romanttinen mielikuva rakkauden kaipuisesta kosijasta, joka lähtee hakemaan kultaa rakkaansa sormukseen. Patalaiskat alkemistit taas ovat kautta aikojen skipanneet koko kullan kaivamisen ja yrittäneet tehdä sitä muista aineista.
Nämä mielikuvat mielessäni matkustin Suomen kultamaille Tankavaaraan, Kullankaivajain liiton valtaukselle, selvittämään, mikä saa ihmiset etsimään intohimoisesti tätä keltaista metallia.
Hyttysiä
Kolmannen sukupolven kullankaivaja ja Lapin Kullankaivajain liiton edunvalvoja Antti Peronius (vas.) halusi heti tehdä selväksi, ettei kullanhimoa pitäisi rinnastaa rahanhimoon. Hänestä kullanhimossa on kyse pelistä luontoa vastaan: Luonto on piilottanut kullan ja kullankaivajat yrittävät etsiä sen. Jos haluaa vain rikastua, kannattaa tehdä jotain muuta.
Voisi kuvitella, että mikäli kullankaivajalle sattuu eteen iso kultanugetti, lapio ja vaskooli tippuisi samantien käsistä, mutta mitä vielä! Siinä vieressähän voi olla toinen samanlainen tai vielä isompi!
– Sellaisen jälkeen kultakuume on takuuvarmaa, pitkän linjan kullankaivaja Kauko Matilainen toteaa kokemuksesta.
Kun kysyn miltä kullankaivajista tuntuu, kun he kuulevat jonkun löytäneen ison kultakimpaleen, Kauko vastaa vilpittömästi, että päällimmäisenä iloa, mutta kyllä se kateuskin saattaa joskus ajatuksiin eksyä.
Haulikoita
Tarinat kertovat kullankaivajista, jotka suojelevat valtauksiaan mustasukkaisesti haulikon avustuksella. Vaikka jotkut kullankaivajat yhä vaalivat yksityisyyttään, haulikon heiluttelu on enimmäkseen menneisyyttä. Olin kuullut myös, että haulikkoa on käytetty uhkailun lisäksi kullan sirotteluun aloittelijoille myytävälle arvottomalle maa-alueelle. Tämän Antti ilmoitti olevan taruilua. Ostajan ei tarvitse olla kovinkaan fiksu tajutakseen, että jos häntä käsketään kaivamaan tietystä kohdasta, häntä yritetään huijata. Sen sijaan kullankaivajilla löytyy kuulemma tuhat hienovaraisempaa tapaa vedättää ummikkoa, mikäli haluaisivat.
Jotkut tykkäävät kaivaa valtauksilla porukalla. Antti ja Kauko kertovat yhteen ääneen, että tällaisissä ryhmissä vallitsee tiukka koodisto: kaverilta ei varasteta. Keskenäinen kunnioitus johtuu siitä, että kaikki, jotka ovat olleet kullankaivuuhommissa, tietävät miten kova työ kullan eteen pitää nähdä. Mikäli joku kuitenkin yrittää pimittää kullankaivajaporukaltaan kultaa, hänet ohjataan muiden harrastusten pariin.
Kultaa
Ja löytyihän sitä kultaa! Kyllä, sitä on ihan oikeasti siinä Riston osoittamassa kohdassa, mutta vaan pieninä hippuina, kuten kulta yleisimmin esiintyy. Näitäkin hippuja varten 82-vuotias Risto on kuitenkin käynyt läpi kymmeniä sankollisia maata ja kiviä, jotka hän on itse lapiolla kaivanut ylös maasta.
Käsipelillä kaivetussa kullassa on hyvänä puolena se, että siinä ei ole tarvittu myrkkyjä tai räjähteitä, toisin kuin raskaammaassa, teollisessa kullankaivuussa. Sen lisäksi millään maasta kaivetulla kullalla ei ole taakkana veristä historiaa, koska sitä ei ole kaivettu kenenkään hampaista tai kylmistä käsistä keskitysleirillä tai poltetun kylän raunioista. Tälläinen "veretön" kulta on noussut hyvin halutuksi tietoisten ostajien keskuudessa viime aikoina.
Oli todella jännittävää seurata Riston huolellista, kärsivällistä kullan erottelua muusta maa-aineksesta. En ollut tehnyt mitään hommia vanhan kullankaivajan vaskoolista löytyneen kullan eteen, mutta pelkästään vierestä seuraaminen sai pääni tuntumaan kuumeiselta, kun kultahippuja alkoi näkyä. Tästäkö se alkaa? Onko tähän hoitoa? Naamani näyttää tosin tuollaiselta tavallisestikin eli se ei ole oire.
Kultaa, haulikoita ja hyttysiä on ensimmäinen osa Kioskin kesäkiertueen Himona Suomi- sarjasta. Sarjassa on kyse intohimoisista ihmisistä ympäri Suomea.