He eivät maksa senttiäkään Suomeen jättieläkkeistään

Samaan aikaan kun hallitus ajaa yhteiskuntasopimusta, muuttavat suomalaiset pörssijohtajat Portugaliin verottoman eläkkeen perässä. Portugali on myöntänyt tietyin ehdon kymmenen vuoden verovapauden ulkomailta muuttaville eläkeläisille.

 

Turistit Portugalissa. Kuva: EPA/Mario Cruz​
Turistit Portugalissa. Kuva: EPA/Mario Cruz​

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että entiset pörssijohtajat lähtivät viettämään eläkepäiviään maahan, jossa ei halutessaan tarvitse maksaa veroa lainkaan. Nämä lehdessä nimetyt johtajat ovat Keskon entinen pääjohtaja Matti Halmesmäki, Rautaruukin entinen toimitusjohtaja Sakari Tamminen ja Nokian Renkaiden entinen toimitusjohtaja Kim Gran. Esimerkiksi Halmesmäen eläketulot ovat noin 600 000 euroa vuodessa – eli 50 000 euroa kuukaudessa.

Halmesmäki tienaa siis eläkkeellä yhdessä kuukaudessa saman verran kuin aika moni palkansaaja kokonaisen vuoden aikana. Hänen eläkkeensä on noin 30-kertainen keskivertosuomalaisen eläkkeeseen verrattuna.

No mistä tämä sitten johtuu?

Muuten, suomalaisen keskieläke on alle 1 600 euroa kuukaudessa, ja siitä maksetaan vielä tuloveroa. 

Se johtuu Suomen ja Portugalin välisestä sopimuksesta, jonka mukaan vain Portugali saa verottaa vakituisesti maassa asuvan eläketuloja, jos tämä on ollut töissä yksityisellä sektorilla. Yksityisen sektorin työntekijä tarkoittaa sellaista ihmistä, joka on ollut jonkun muun kuin valtion tai kunnan palkkalistoilla. Esimerkiksi Keskon, Rautaruukin tai Nokian Renkaiden palkkalistoilla.

Verosopimus päiväytyy yli 40 vuoden taa, 1970-luvulle. Suomi on yrittänyt neuvotella sopimusta uusiksi pitkin vuotta, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin. Portugali haluaa pitää verosopimuksen ennallaan, koska se haluaa houkutella hyvätuloisia eläkeläisiä. Miksi? Kuluttamaan rahaa, luomaan työpaikkoja, käyttämään palveluita, arvatenkin.

Portugali lopetti ulkomailta muuttaneiden eläkeläisten tuloverotuksen vuoden 2013 alussa. Portugaliin muuttanut eläkeläinen saa tätä nykyä – tietyin ehdoin – elellä rauhassa maksamatta penniäkään veroa kymmenen vuoden ajan. 

Tuloveronsa Vuorineuvokset Halmesmäki, Tamminen ja Gran ovat tiettävästi maksaneet Suomeen, omiin kotikuntiinsa.

Eläkeläisetuuksia myös Ranskassa ja Espanjassa

Mutta ei Portugali yksin ole – vastaavantyyppinen verosopimus Suomella on voimassa parin muunkin eurooppalaisen valtion kanssa. Nämä valtiot ovat Ranska ja Espanja. Eli esimerkiksi Nizzassa pysyvästi asuva, eläkkeelle jäänyt julkisen sektorin työntekijä, maksaa veronsa Ranskaan. Espanja ja Ranska eivät tosin ole laatineet eläketuloille nollaverohoukutinta – ainakaan vielä – ja Ranska on muutoinkin ihan omanlaisensa verotuksen suhteen. 

Ranskassa verotetaan perhekuntia, ei yksittäisiä ihmisiä, eikä pienimmistä tuloista ja eläkkeistä makseta veroja lainkaan. Muutoinkin Ranskassa asuvan suomalaiseläkeläisen verotus jää hyvin pieneksi: Rivieran Suomi-seura kertoo nettisivuillaan Ranskan verotuksesta – etenkin eläkeläisille – yksityiskohtaisesti. Verohallinnon sivuilta löytyvät myös ohjeet ulkomaille muuttavalle – niin opiskelijalle kuin eläkeläisellekin.

Muuten, suomalaisen keskieläke on alle 1 600 euroa kuukaudessa

...ja tästä eläkkeestä maksetaan vielä tuloveroa. Suomeen, tottakai.

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00