Haluan jäädä eläkkeelle kolmekymppisenä – olenko itsekäs?

Pelaan lottoa, koska haluan täydellistä vapautta ja kiroan palkkakuittiani, koska en halua maksaa niin paljon veroja. Kysyin filosofeilta, onko väärin haluta enemmän itselleen.

Jos voitan lotossa, jään varhaiseläkkeelle. 

Rakastan työtäni, mutta haluan vapaaksi herraksi. Katsokaa vaikka amerikkalaismiljonääri Dan Bilzeriania. En jaa miehen elämänarvoja (kuten naisten esineellistämistä, aseiden palvontaa), mutta ainakin hän voi tehdä mitä haluaa. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Olisin tietenkin viisaampi rahojeni kanssa kuin Dan. Viettäisin enemmän aikaa vaimoni ja pienen tyttäreni kanssa. Lahjoittaisin vähän hyväntekeväisyyteen. Perustaisin ehkä säätiön. En ostaisi vaimenninta haulikkoon ja tekisi asiasta suurta numeroa. 

Toisin kuin Dan, en lentelisi ympäri maailmaa ja pröystäilisi omaisuudellani. Olisin kohtuullinen. Ostaisin rantatontin, kivan auton, omistusasunnon ja tukisin lähiperhettä. Harmitonta, eikö? 

Vaikka Dan ja minä olemme aatemaailmoiltamme yhtä kaukana kuin Björn Wahlroos ja Buddha, on hän silti yhdessä asiassa oikeassa. Raha tuo vapautta, ja kun on tarpeeksi rikas ei tarvitse tanssia kenenkään pillin mukaan. Entä sitten, jos käyttäisin rahat itseeni? Jos ihminen ei tee pahaa muille, missä vika?

Vaikka missä, sanovat filosofit Timo Airaksinen ja Simo Kyllönen.

He opettavat käytännöllistä filosofiaa Helsingin yliopistossa. Kuten oppiaineen verkkosivuilla sanotaan, he johdattavat opiskelijat "inhimillistä toimintaa ja yhteiskuntaa koskeviin periaatteellisiin kysymyksiin". Filosofien työtä on opettaa, mikä on oikeanlaista ja vääränlaista toimintaa.

Olemme yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa.

Aloitan lotosta. Onko väärin istua lottovoittonsa päällä?

– Kiittäisin sinua kaikesta siitä hyvästä, mitä lottoon sijoittamillasi rahoilla on saatu aikaiseksi. Suosittelisin käyttämään rahat viisaalla tavalla maailman hädänalaisten auttamiseksi, sanoo Simo Kyllönen.

​

Filosofi ei hyväksy, että vetäytyisin lottovoiton turvin kaivelemaan napaani haaveilemalleni järvenrantatontille. Yhden poikkeuksen Kyllönen sallii.

– Jos omistat loppuelämäsi esimerkiksi asunnottomien auttamiseen, toimintasi voi olla oikeutettua. Peruste voi olla, että tekemällä niin tuottaisit paljon enemmän hyvää kuin jäämällä edelliseen ammatiisi, jossa keräsit rahaa vain itsellesi. 

Miten muka panostetaan omaan itseen 50 vuoden ajan? Narsismillakin on omat rajansa.

Yritän vedota tunteisiin. Kerron, kuinka sain Kansaineläkelaitokselta liikaa opintotukea ja sitä mukaa takaisinperintäkirjeen. Eikö ole ymmärrettävää, että ihminen alkaa miettimään vain itseään?

– Olemme yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa. On kuitenkin vaikea perustella, miten se vain henkilökohtaiseen menestykseen ja hyvinvointiin keskittyminen olisi puolustettavissa eettisenä toimintana.

Otan esiin toisen käytännön esimerkin, sitähän filosofit rakastavat! Kerron amerikkalaisbloggaajasta Mr. Money Mustachesta (kyllä, luit oikein – Herra Rahaviikset), joka jäi minun ikäisenäni eläkkeelle ja nyt opettaa, kuinka muut voisivat tehdä samoin.

Onko väärin jäädä pois työnteon oravanpyörästä, jossa edessä ovat moninkertaiset yt-neuvottelut ja pidentyvät työurat? Timo Airaksinen tyrmää Herra Rahaviiksen viitoittaman tien.

– Siinä ei ole mitään mieltä. Miten muka panostetaan omaan itseen 50 vuoden ajan? Narsismillakin on omat rajansa, jotka ihmisen on pakko uskaltaa ylittää. 

Eikö Herra Rahaviiksen esimerkille kuitenkaan löydy mitään filosofisia perusteluita? Simo Kyllönen muistuttaa, että kaikki eivät voi jäädä varhaiseläkkeelle yhtä aikaa, mutta uusklassisesta taloustieteestä voisi löytyä ymmärrystä amerikkalaisbloggarin ajatuksille. 

– Sen taustalla on vahvana ajatuksia siitä, että kun jokainen maksimoi oman onnellisuutensa, myös koko yhteiskunnan onnellisuus kasvaa, mikä taas hyödyttää muita. 

Lottovoitto ja miljonäärien elämä ovat tietenkin ääriesimerkkejä. Tavalliset pulliaiset, kuten minä, kamppailemme muunlaisten kysymysten parissa.

Mietin palkkakuittiani, josta häviää kuusta toiseen verojen ja työeläkemaksujen jälkeen yli kolmannes. Sen turvin pyöritetään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta eikö liika ole liikaa? Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen ainakin uskoo, että verokarhu vetää liikaa välistä. Filosofia korpeaa tällaiset puheet.

– On ärsyttävää, kun ihmisen saamat tulot ymmärretään jonakin, jotka sentilleen automaattisesti kuuluvat hänelle, esimerkiksi omien ansioiden perusteella. Sitten tulee verottaja, joka vie siivun tästä kunkin ikiomaksi ansaitsemasta potista. Ihan kuin saamamme palkka olisi riippumaton yhteiskunnasta ja poliittisista ratkaisuista. 

Mietin myös, mikä yhdistää Matti Apusta, Herra Rahaviiksiä ja Dan Bilzeriania ja minua? Olemme kaikki länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa kasvaneita miehiä. Verrattuna lukemattomiin toisiin ihmisiin, olemme syntyneet vähintään hopealusikka suussa. Olemme etuoikeutettuja.

Ihan kuin saamamme palkka olisi riippumaton yhteiskunnasta ja poliittisista ratkaisuista. 

– Ne asiat, jotka olet itse omilla valinnoissasi tehnyt, kuuluvat sinulle. Ne edut ja hyödyt, mitä olet sattumanvaraisesti saanut eivät automaattisesti kuulu ja siksi oikeudenmukaisen yhteiskunnan pitäisi tasoittaa näitä tekijöitä, muistuttaa Kyllönen.

Filosofi vetoaa luonnon lottoon, jossa osa ihmisistä saavat heti syntymässä paremmat pelikortit käteen kuin toiset.

– Verotuksen moraalisena perusteena on ajatus siitä, että ihmisiä pitää palkita ja heidän pitää saada nauttia omista valinnoistaan, mutta ei palkita tai rangaista asioista, mihin he eivät ole voineet itse vaikuttaa.

Erään tutkimuksen mukaan 1980- ja 90-luvulla syntyneet, siis y-sukupolvi, ovat laiskoja auttamaan. Se voi olla totta, kuka tietää. Aion kuitenkin lotota edelleen pari kertaa kuussa. Jos ikinä voitan jättipotin, lupaan ryhtyä hyväntekijäksi, mutta panostaa aina välillä itseeni.

Siitä filosofitkin pitäisivät.

 

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00