Häävieraat yllättyivät: Hotelli toteutti Suomen sotiin viittaavan erikoistoiveen

Tamperelaiset kaverukset, Ville Alvila ja Jaakko Lepomäki, yllättyivät avatessaan hotellihuoneensa oven, kun he saapuivat viikonloppuna juhlimaan ystävän häitä Siuntioon. 

Hotellihuoneen pöydillä kököttivät mustavalkokuvat presidentti Sauli Niinistöstä ja Vladimir Putinista sekä erikoinen karkkiasetelma.

Nuorilla miehillä kesti hetken aikaa hoksata, mistä oikein oli kysymys. He olivat jo kuukausia sitten tehneet huonevarauksen ja samalla esittäneet erikoistoiveen, kun siihen nettisivulla annettiin mahdollisuus. 

Kuvakaappaus

Erikoistoiveen mukaisesti Niinistön kuvan edessä oli yksi sinivalkoinen karkki ja Putinin kuvan edustalla kymmenen punavalkoista karkkia. Mutta miksi ihmeessä? 

– Kaipa siinä haettiin rinnastusta Suomen sotiin. Silloisen Neuvostoliiton sotavoimat olivat kymmenkertaiset Suomen vahvuuteen verrattuna, mutta kuinkas sodassa sitten kävikään, Kioskin tavoittama Lepomäki selventää.

Vaikka toiveessa saattoi piillä miesten kiinnostus historiallisia tapahtumia kohtaan, taustalla oli kuitenkin silkkaa huumoria.

– Olimme jo aikaisemmin toisessa hotellissa yrittäneet saada toivettamme läpi, mutta vasta nyt se toteutettiin.

Miesten hotellihuoneessa riittikin viikonlopun aikana kuhinaa, kun osa häävieraista kävi naureskelemassa kaverusten tempaukselle. Myöhemmin tapahtuma on herättänyt laajaa huomiota myös sosiaalisessa mediassa. 

Lepomäki kannustaa kaikkia esittämään erikoistoiveita aina, kun siihen annetaan mahdollisuus. 

– Koskaan ei tiedä milloin yllättyy positiivisesti!

Erikoistoiveet arvoidaan tapauskohtaisesti

Rantasipi Siuntion Kylpylän hotellijohtaja Kati Tantarimäki naurahtaa viikonloppuna toteutetulle asiakastoiveelle. Hotellin henkilökunnan mielestä Lepomäen ja Alvilan toive oli hulvaton.

– Tämä oli kyllä erikoisin toive, jonka olemme saaneet, Tantarimäki myöntää. 

Hotellijohtaja kertoo, että asiakkailla on varausvaiheessa mahdollisuus esittää erikoistoiveita. Niiden toteuttamismahdollisuudet arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Toisinaan erikoistoiveista voidaan periä lisämaksua, mutta siitä ilmoitetaan erikseen asiakkaalle. 

Tamperelaiskaksikon toiveesta ei veloitettu lisämaksua ja sen toteuttaminen ilahdutti myös hotellin työntekijöitä, Tantarimäki naurahtaa.