Barstarzz Finland – tältä näyttää street workout

Asadilla, Edgarilla ja Tomilla on hyvin erilaiset taustat, mutta heitä yhdistää yhteinen intohimo: street workout.

Street workout on temppuilua ja erilaista lihaskuntoharjoittelua sisältävä laji, joka pohjautuu muun muassa
kehonpainoharjoitteluun, telinevoimisteluun, akrobatiaan sekä voimailuun. Lajissa treenivälineenä toimii oma keho, ja treenipaikkana esimerkiksi kaupunkien kadut, puistot, kuten myös liikuntapaikat sekä kuntosalit.

Asad Farah, 18, saapui vuonna 2010 Somaliasta Suomeen. Aikansa kuluksi nuori poika katseli Youtubesta videoita muun muassa hakusanoilla street workout, calisthenics sekä barstarzz. Hän innostui ja ryhtyi vuonna 2013 omatoimisesti harjoittelemaan street workoutia. Helsingin Liikuntamyllyssä treenatessaan Asad törmäsi Edgariin, jonka hän oli aikaisemmin itse asiassa jo noteerannut sosiaalisen median kautta Instagramissa: Suomessa oli joku muukin, joka oli innostunut street workoutista. Miehet ystävystyivät ja ryhtyivät harjoittelemaan yhdessä.

Edgar Zindoga, 26, on kotoisin Mosambikistä ja Suomeen hän on muuttanut vuonna 2002. Edgarin harrastuksiin on pitkään kuulunut myös crossfit sekä kehonrakennus, joiden rinnalla hän on innostunut street workoutista ennen kaikkea lajin tarjoamien haasteellisten temppujen tähden.

Syksyllä 2015 Asadin ja Edgarin muodostama kaksikko sai täydennystä Lahdesta kotoisin olevasta Tomista. Tomi Vuorisella, 25, on urheilutaustaa muun muassa jääkiekossa, crossfitissa sekä kuntosaliharjoittelussa.

Nyt Asad, Edgar ja Tomi muodostavat kolmen miehen tiimin, Suomen ensimmäisen virallisen street workout -ryhmän, BarStarzz Finlandin. Ryhmän uusin kiinnitys on lisäksi Oona Kivelä, joka tunnetaan ennen kaikkea tankotanssin maailmanmestarina. Street workout ei siis ole ainoastaan miesten laji, vaan myös naiset ovat tervetulleita mukaan.

Lajin henkeen kuuluvatkin tärkeänä osana suvaitsevaisuus, yhteisöllisyys ja sosiaalisuus. Toisten kannustaminen on tärkeää, ja kuka tahansa on tervetullut mukaan.

Teksti, kuvat ja video: Milla Vahtila