Aleksi "Mentaalisavuke" Rantamaan kolumni: Vaihtoehtoinen todellisuus yhden pillerin päässä

"Ajattelin hyvin pitkään, että media on keulinut huumeista ja demonisoinut koko skenen", kirjoittaa Aleksi Rantamaa.
Aleksi. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

”Onko naksuille tarvetta?”, tavallisen näköinen jamppa kysyy minulta helsinkiläisessä yökerhossa. Ei, ei ole. Naksuilla mies tarkoitti siis ekstaasia, usein keikoilla ja tanssiklubeilla käytettyä huumetta.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei mielenkiinto ole väkisinkin herännyt huumeita kohtaan ajan saatossa.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei mielenkiinto ole väkisinkin herännyt huumeita kohtaan ajan saatossa. Äärimmäinen kuumottelijan luonteeni on kuitenkin pitänyt minut erossa näistä laittomuuksista ja ehkä ihan hyvä niin.

En tiedä, mitä olen menettänyt, niin en sitä kaipaa. Mistäpä minä voisin tietää, mitä minulle myydään ja miten se minuun vaikuttaa. Tuntemattoman aineen kehooni saattaminen tuntuu kaukaiselta ja jopa hieman pelottavalta ajatukselta. Ja niin no, pidän itseäni niin urpon näköisenä, että jengi varmasti myisi minulle perunajauhoa kokaiinina 100 euroa gramma.

Ajattelin hyvin pitkään, että media on keulinut huumeista ja demonisoinut koko skenen.

Huumeet kuitenkin kiinnostavat enemmän kuin on ehkä normaalia. Miljoona huumedokkaria, wikiartikkelia ja youtubevideota myöhemmin päätin, että nyt otetaan itse hieman selvää, ovatko ne huumeet oikeasti saatanasta vai voiko niitä käyttää ”sivistyneesti” ja saada uutta kuvakulmaa elämään.

Ajattelin hyvin pitkään, että media on keulinut huumeista ja demonisoinut koko skenen. Minulla oli jopa luottoa siihen, että jotkin huumeet voisivat olla hyväksi maltillisesti käytettynä. No mutta mikä on totuus? Onko edes sellaista? Päädyin haastattelemaan entistä narkomaania, koska kukapa osaisi kertoa paremmin huumeista.

Jos uskoisin helvettiin, voisin väittää sen olevan sellainen mitä Kimi kuvaili huumeiden käyttöajakseen.

Ehkä hieman leuka pystyssä olen miettinyt, että ei ne huumeet nyt niin paha juttu voi olla, mitä kaikki jauhaa. Kimiä haastatellessani kuitenkin silmät aukesivat. Jos uskoisin helvettiin, voisin väittää sen olevan sellainen mitä Kimi kuvaili huumeiden käyttöajakseen. Jokainen päivä samaa harmaata ilman tietoakaan siitä, mitä kahden minuutin päästä tapahtuu. Tunteet ovat pelkkä kadotettu termi.

Kimi kertoo, että hänen käyttönsä alkoi todellisuuden pakenemisella. En siltikään ymmärrä.

Herää kuitenkin kysymys; mikä siinä sitten on, kun niin moni päätyy kamaa vetämään tietäen, että siitä seuraa pelkkää virityskuvaa? En osaa vastata. Kimi kertoo, että hänen käyttönsä alkoi todellisuuden pakenemisella. En siltikään ymmärrä.

Kaikki meistä tietää, että todellisuudessa se ”ensimmäinen kannabispiikki” ei tapa, mutta onko tarpeellista siirtyä niihin, jotka oikeasti voivat tappaa? Oma valintahan se on jokaisen kohdalla mutta kamoon jätkät, jos vedätte, niin vetäkää varoen. Peace.

Katso koko lähetys:

 

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00