Aleksi "Mentaalisavuke" Rantamaan kolumni: Kun ateisti kävi kirkossa

Usko ja uskonto, mitä niistä ajatella? "Keskustelu on käytännössä loputon, koska kukaan ei voi satavarmasti näyttää pointtiaan totuudeksi", kirjoittaa Aleksi Rantamaa.
Aleksi. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

Maa ei olekaan litteä ja Juri Gagarin ei tavannut ylempää voimaa matkallaan. Uskonto on puheenaiheena siitä loistava, että kaikilla on oma mielipiteensä asiaan.

Nielen hieman omaa ylpeyttäni myöntämällä, että kävin viime viikolla kirkossa.

Keskustelu on käytännössä loputon, koska kukaan ei voi satavarmasti näyttää pointtiaan totuudeksi, vaikka moni omaa kantaansa pitääkin ultimaattisena oikeana.

Huonona puolena pitää mainita, että usein keskustelu kiihtyy nollasta sataan erittäin nopeasti. Kukapa haluaisi kuulla kritiikkiä omasta maailmankatsomuksestaan varsinkaan ihmiseltä, joka ei omasta mielestä tiedä asiasta yhtään mitään tai kannattaa täysin typeriä ajatuksia?

Jos jokainen voisi kysyä itseltään, onko mahdollista että olen väärässä, maailma olisi paljon parempi paikka elää.

Usein tehdään se virhe, että suljetaan silmät ja korvat siltä, mitä toisella on sanottavaa. Jos jokainen voisi kysyä itseltään, onko mahdollista että olen väärässä, maailma olisi paljon parempi paikka elää. Harmillisen harvoin silti tulee omia aatteita kyseenalaistettua, vaikka toisinnäyttävät argumentit olisivat timanttia.

Ateistina olen varsin tyytyväinen eläessäni 2000-luvulla, jossa aatteensa saa sanoa ääneen. Siihen, miten oman ajatukseni tuon esille, joudun kuitenkin kiinnittämään huomiota. Oli kanta uskontoihin mikä tahansa, se on aina jonkun toisen mielestä äärimmäisen väärin ja haitallista. Siitä syystä se aiheuttaakin niin paljon hiekkaa alushousuihin. Muutama harkitsematon sana ja vihat tippuvat niskaan kuin Zeuksen salamat.

Tuntuu jotenkin naurettavalta, että aikuiset ihmiset puhuvat uskonnoista kuin pahaiset kakarat ottamatta huomioon, mitä toisella on sanottavaa. Mitä meidän pitäisi tehdä, että kaikki saavuttaisivat tämän asian saralta jonkinsortin zen-tilan?

Ymmärrän kyllä ja tunnistan itsenikin siitä, että meillä ihmisillä on tarve saada sanoa sanottavansa, etenkin näin painavasta aiheesta kuin uskonto. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi emme voi tuoda kantaamme esille sivistyneesti, vaan joka kerta on pakko laittaa sormet korviin, silmät kiinni ja suu oksentamaan aakkossoppaa vailla mitään järkeä.

Urkuja kuunnellessani pienen pieni ymmärryksen tunne heräsi sisälläni kirkossa käyviä ihmisiä kohtaan.

Nielen hieman omaa ylpeyttäni myöntämällä, että kävin viime viikolla kirkossa. Vaikkakin käynti oli työn puolesta, niin koin jotain astuessani sisälle. Turvallisuuden tunne. Olo, että täällä minulle ei voi tapahtua mitään pahaa. Kukaan ei riehu, sekoile, katso arvostelevasti tai tule kyselemään motiivejani. Olin häkeltynyt.

Urkuja kuunnellessani pienen pieni ymmärryksen tunne heräsi sisälläni kirkossa käyviä ihmisiä kohtaan. Pieni kokemus, suuri merkitys.

Seuraavalla kerralla, kun väittelet tästä tai oikeastaan mistä tahansa, kuuntele mitä vastapuolellasi on sanottavaa.

Seuraavalla kerralla, kun väittelet tästä tai oikeastaan mistä tahansa, kuuntele mitä vastapuolellasi on sanottavaa. Maistele ja pyörittele ajatusta. Jokaikisestä väittelystä voi saada uuden näkökulman asioihin tai uusia pointteja seuraavaan keskusteluun. Mutta vain jos mieli on avoin.

Katso koko lähetys:

Aleksi Rantamaa

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00